pekkapalma.fi

 

Blogi

                                                                                                                                                         24.10.2018

Johtaminen

"Asiantuntijoiden johtamisessa johtaja on organisaation palvelija eikä toisinpäin. Asiantuntijaorganisaation johtamiskulttuuri ei voi olla sellainen, että esimies pelkästään käskee, valvoo ja vaatii. Asiantuntijoita ei johdeta kulmahuoneesta, liikennevalojen takaa eikä sähköpostilla. Asiantuntijoiden johtamisessa ei päde jako, että johtajat ajattelevat ja työntekijät tekevät. Pomottamalla et pärjää asiantuntijaorganisaatiossa.

 

Asetelma on päälaellaan, sillä työntekijöillä on enemmän tietoa kuin johtajalla. Älypääoma tai parviäly ovat asiantuntijaorganisaatiossa huomattavasti tärkeämpiä kuin yhden johtajan sanelemat viisaudet ja ideat.

 

Esimies voi olla monen pätevän asiantuntijan suurin jarru. Esimiehen työ on auttaa, kannustaa ja mahdollistaa asiantuntijoiden työtä, ei tehdä suuria linjanvetoja omin päin. Ryhmä asiantuntijoita pystyy parempiin päätöksiin kuin paraskaan johtaja yksin.

 

Ristiriitaa esimiehelle aiheuttavat asiantuntijuuden ja johtajuuden päinvastaiset toimintalogiikat.

 

Asiantuntijan työ vaatii tietyn alueen erityisosaamista, sen ylläpitämistä ja kehittämistä oman luovuuden ja näkemyksen perusteella.

 

Asiantuntijoiden esimies tarvitsee siis sosiaalista tajua, tunneälyä ja pelisilmää. Johtajan omat arvot, eettinen käyttäytyminen sekä toiminta koko organisaation hyväksi ovat olennaisia tekijöitä.

 

Esimiehen tärkeä tehtävä on myös asiantuntijoiden motivointi. Motivointi tapahtuu olemalla läsnä, keskustelemalla ja antamalla palautetta.

Motivaatio on helppo hävittää, mutta vaikea rakentaa. Yhteenvetona asiantuntijoiden johtaminen on:

 

En minä vaan me, sillä minä-minä tuhoaa me-hengen ja rikkoo yhteisöllisyyden". 

(Eero Kukkola 2016) 



Isyys ja vanhemmuus                                                                              4.5.2018


Koska omakohtaiset kokemukset tuovat ymmärrystä ja syvyyttä asioiden käsittelyyn ja arviointiin, saan varmasti jotain anteeksi. 

Perinteinen isyys, mitä se on? Perinteinen isyys 40 – 60 -lukujen miehillä ehdoton ylivalta suhteessa naisiin. 60-luvun loppuun mennessä tarina 

”isän laista” patriarkkaisesta oikeudesta määrätä perheen asioista häviää.

 

Isän ja miehen asema perheessä on tänään toinen. Ehkä meidän miesten omakin käsitys siitä mitä asioita isyyteen pitäisi kuulua on kehittynyt.
Alkaako mies feminisoitumaan? Ruotsalaistutkimuksessa sanotaan että
70-lukulainen ”pehmeä” velourisä ei kelpaa naisillekaan. Nuoret naiset unelmoivat pehmeästä koviksesta.
Karismaa pitää löytyä ja isän sanan pitää painaa. Toki kuin itsestään on selvää on se, että isä tuo rahaa perheen kulutukseen.
Ehkä tähän tilaukseen ovat parhaiten vastanneet urheilijasankari-isät, joista isyys on mukava maskuliininen harrastus.
Harrastus, joka on sankarillista media poseerausta, ei arjen jaettua ja ympärivuorokautista vanhemmuutta vaipan vaihtoineen, koliikkeineen ja korvatulehduksineen. Vaan vanhemmuutta, isyyttä silloin kun se sattuu sopimaan. 


Ikiaikainen elättäjän status

Vielä nykyisinkin isällä on ikiaikainen elättäjän status. Henkilökohtaisesti, sairauden vuoksi toimeentulon puolittumisen kokeneena , tuo elättäjän status on aikamoinen riippa.
Myös perinteinen tuiman isän kombinaatio, isän laki ja patriarkaarinen oikeus määrätä perheen asioista on edellä mainittujen faktojen edessä hävinnyt monessa perheessä esimerkiksi työttömyyden vuoksi, lähes tyystin. 


Mitä tasa-arvoisemmaksi yhteiskunta on tullut, oman parisuhteen kautta on nykyisen suurenkin ikäluokan miesten ollut tajuttava että isän laki ei voi toteutua vanhan kaavan mukaan.
Murros sukupolven kautta on kadonnut miehiltä elättäjän status ja naisilta kotirouva instituutio. Hyvä niin.


Nykyaika

Miten sitten nykyisyyden pojat ? 

Itse aikuisen pojan isänä voisin allekirjoittaa sen että hierarkia vanhempien ja lasten välillä alkaa menettää jyrkkyyttään. 

Entä sitten avioerolapset ja avioerojen mukanaan tuoma isätyhjiö. Lapset pakenevat kaaosta samanikäis ryhmiin ja jengeihin. Roolimalli otetaan muualta kuin isyydestä ja isän kautta. 

Entä se isä, joka iltapäivälehden lööpin mukaan surmasi täysin ennalta arvaamatta kolme lastaan ja itsensä, millainen oli hänen rooli mallinsa isyydestä ja minkälaiset kunnia käsitteet miehisyydestä ajoivat hänet käsittämättömään laajennettuun itsemurhaan.


Isän hoiva

Muuttuminen julmasta nujertajasta hoiva-isäksi, miten se on käytännössä mahdollista?  

Jos malli otetaan naisten hoiva maailmasta, se ei ole oikein reilua miesten kannalta. Miesten hoiva on keskimääräistä ronskimpaa, kulmikkaampaa, ehkä hygieenisesti suurpiirteisempää ja hullunkurisempaa, projekti luontoisempaa ja kaoottisempaa kuin naisten vastaava, mutta parhaimmillaan myös rennompaa. On hyvä regressoitua ja muuttua homo ludens-olioksi johon viittaa fraasi miehistä ikuisina poikina. 


Valmentaja malli

Itse tunnistan itsessäni valmentaja mallin isän. Vuosia jatkunut kiinnostus lasten harrastuksiin. Jääkiekkoon, telinevoimisteluun, ringetteen jne. niin huoltajana, valmentajana ja kuljettajana, mutta myös nenien pyyhkijänä ja lohduttajana on tuttua. 

Harjoituksissa käynnin välityksellä sai lapsiin yhteyden jota voisi kuvata kiinteäksi. 

Myös yhteiskunnan ääri-ilmiöiltä suojeleminen on ollut yksi motiivi ohjata lapsia ns. terveiden harrastusten pariin. 

Valmentaja malli isyydessä voi mennä myös yli. Perheen yhteiset keskustelut ja vaimon naisen logiikan hyödyntäminen on osoittautunut perheessämme tärkeäksi konstiksi ylimenon ehkäisyssä.


Miten paljon valmentaja isä elää uudelleen lastensa kautta omaa urheilu lapsuuttaan on myös suosittu keskustelunaihe siellä missä arvioidaan isyyttä kriittisesti.
Valmentaja isänä olemiseen liittyy myös arvostelu, moittiminen, ehkä molemmin puolinen vähättelykin. Kuitenkin nuo kaikki vastoinkäymiset ja takaiskut kuuluvat jokapäiväiseen elämään johon isänä tulisi eväitä antaa. Ilman edellä lueteltuja ei kehity tarpeeksi vastustuskykyä, ryhmätaitoja ja paineensietoa.

Valmentajamalli ajaa kirkkaasti kantapään kautta oppimismallin ohi. Ja on luonnollinen keino viettää aikaa lastensa kanssa. 


Ajan henki 

Ajan henki isyydessä tänä päivänä. Äärilaidalla illat pubissa istuva, pitkäaikaistyötön, kuitenkin isyydestään ylpeä isä ja toisella laidalla kameralle leveästi hymyilevä maailmanmestari isä joka uusperheensä lapsi sylissään on jälleen kerran toimeentulon turvatakseen antanut haastattelun suomalaisen urheilun nykytilasta.




Rakas taivaanisä

"Älä anna mun elää vain siksi, että minusta tulisi sellainen mummon näköinen mies.

Siis Hectorin tai Kuustosen kaltainen, muikeanaamainen kaikkitietävän oloinen porukolli.

Anna minun säilyttää arvokkuuteni ja itsetuntoni vielä silloinkin kun olen vanha, liian vanha ja joku joutuisikin pesemään perseeni ja huiluttelemaan pallini.

Älä tee minusta Hectorin tai Kuustosen kaltaista, märän lampaan katseella myötätuntoa kerjäävää entistä miestä".


Hauki

Perjantaina uisteleen, tavoitteena Hauki joka saalistaa vaanien yleensä vesikasvillisuuden seassa, isojen kivien, uppopuiden tai muiden suojassa.

Isot, usean kilon hauet saalistavat myös selkävesillä, käyttäen sisävesillä ravintonaan vapaan veden parvikaloja kuten muikkua ja kuoretta, merialueella silakkaa. Tällöin hauki ui välivedessä usein varsin syvällä ja syöksyy saaliinsa kimppuun alhaalta, syvyyden hämärän turvaan luottaen.

Kun potentiaalinen saaliskohde on havaittu, hauki alkaa liikkua hitaasti kohti saalistaan, kunnes saalis on iskuetäisyydellä.

Tällöin hauki iskee räjähtävällä nopeudella saaliiseensa, joka valitettavasti tällä kertaa on mun kuparin värinen Professori Kuusamosta. Hauki jää kakkoseksi sillä nostan sen uudella nostokoukullani Rapala, botskiin.

Viikonloppua odotellessa

 

SS -tikari

Äiti myi Osmonmäen takana Koiratorilla viinaa Alangon Lassen kanssa. Jännitti silloin 10 vuotiaana poiketa siellä, kun se Lasse oli aikas väkivaltainen. Mutta joskus oli äitiä ikävä.

Se Alangon Lasse oli rattia lusiessaan linnassa oppinu tekee sellasia "öljyvärilätkiä" joita se myi Tammelantorilla. Öljyväreillä tehdyt oli levylle maalattuja maisemia kärrypoluista ja järvimaisemia. Rahoilla ostettiin viinaa myyntiin ja juotavaksi.

Kerran kun olin siellä se Lasse anto mulle lahjaksi saksalaisen SS- joukkojen tikarin. Ennen kun sain sen, se näytti mulle sillä tylsällä teränosalla kuinka ihmisen kurkku viilletään auki. Ei siitä ny ihan verta tullu, mutta koko kaulan poikki meni mustelma. Äiti oli silloin onneks sammuneena, sillä jos se olis ollu hereillä, se olis puollustanut mua ja Alanko olisi hakannut sen siniseksi.

Ystäväni Jukka 19 v.

37 vuotta sitten loistava jalkapalloilija ja ystäväni jäätyi sammuneena romuautoon Kalevankankaan Inkkarikylässä. Repsikan paikalla kaksi isoa Carilloa, toinen tyhjä ja toinen puolillaan.

Sillä oli likkakaveri. Likka oli Finlaysonilla töissä. Jukka tais olla rakastunut, mutta tää Tiina vaan tykkäs pitää hauskaa ja liirailla Seurahuoneella. Olihan Jukkakin käynyt Åke Blomqvistin paritanssikurssin Hepokatissa, joten tanssien ne silloin tapasi.

Se Tiina oli pikkusen huolimaton tavarastaan ja jos Jukka ei ollut maisemissa, ikävään löysi lohtua Seurahuoneelta. Huolimaton kun oli, kävi niin että yhtä-äkkiä Tiina oli raskaana. Tiina ja Jukka liikkuivat enemmän yhdessä ja Seurahuone ja rilluttelu jäi. Jukka kertoi uskovansa että lapsi on hänen. Tiina komppasi Jukkaa.

Jukka katosi baarikuvioista ja jos tavattiin, mukana oli onnellisen näköinen Tiina massu pystyssä. Ne oli muuttanut yhteen ja Tiina oli saanut Finlaysonilta työsuhdekaksion. Pikkusen kävi kateeksi.

Muutama kuukausi ja Tiina synnytti terveen tytön. Törmäsin pariskuntaan Hämeenpuistossa. Kihlat oli ostettu, mutta Jukka tönäili vaunuja oudon totisena. Tiinakaan ei enää hehkunut onnellisuuttaan. Arki oli alkanut ja tuonut mukanaan vastuun lapsesta, ehkä jotain muutakin oli tapahtunut.

Tapasin Jukan viimeisen kerran Messissä. Olin lähdössä kesäkuussa armeijaan ja juhlin viimeisiä siviilipäiviäni. Jukka heilui tikkapaikalla hönössä, tutussa entisaikojen kunnossa. Juteltiin, Tiina oli omantunnontuskissaan kertonut hänelle syrjähypyistään, ei vaan kerrasta, vaan useista. Jukka joka oli jo pitänyt Tiinan tyttövauvaa omanaan oli alkanut epäilemään. Suhde oli muuttunut helvetiksi, sillä Tiina ei halunnut kertoa totuutta.

Jukka oli alkanut juomaan ja vaatinut että oli tehtävä isyyskoe. Lopulta Tiina oli suostunut testiin. Testi kertoi että tyttö oli jonkun toisen, Tiina ei vieläkään kertonut kenen.

Elettiin joulukuuta, Jukan vanha jalkapallovamma oli taas ärtynyt. Se oli käynyt lääkärissä ja saanut passituksen Taysiin polvikierukan poistoon. Toimenpide oli rutiinia, mutta pari päivää selvinpäin vuodeosastolla myrkkyä huikkaputkessa olevalle onnettomalle Jukalle.

Hän lähti sairaalasta keppeineen kenenkään sen paremmin estelemättä ja konkkasi viinakaupan kautta lasteineen Inkkarikylään.


Herba 

Oltiin laivapoikina Krinuolassa joskus 60- luvulla. Ostatettiin perjantaina yhdellä äijällä Herba likööripullo 40% ja piilotettiin se Mustanlahden satamassa Krinuolan valepiippuun, kun se oli meidän kesätyöpaikka.

En tiedä mitä oikein ajateltiin, sillä sitten tuli sunnuntai ja vierailupäivä Isonsaaren rippileirille.

No me juotiin se pullo Herbaa siellä m/s Krinuolan valepiipussa, ennen kun vanhemmat tulivat ja laiva läks.

Eihän se heti vaikuttanu, mutta ekakertalaisille hätäisesti hörpätty Herba kihahti hattuun, siinä Siilinkarin nurkilla, lähdön jälkeen.

Loppureissu Isoonsaareen ja takas olikin sitten legendaarista. Ne lyhyemmät sälli Pummi ja Öbi laitettiin kapteenin hyttiin nukkumaan.

Minä jouduin kapteeni Honkosen puhutteluun ja vahtimaan siellä lukitussa hytissä ettei ne 110 senttiset levypallonriistäjät tukehtunu oksennukseensa. Oltiin vissiin 12 v. Öbin kanssa ja Pummikin täytti saman joulukuussa.

Se Krinuola nimi tuli muuten Kristillisten Nuorten Laivayhdistyksen nimestä, oltiin siis herran hallussa ja töissä se kesä siihen asti.


Gilera 

Silloin kun 60 luvulla kun Hämeenpuistossa oli vielä Metson tontilla puutalokortteli ja muistaakseni Unionin Huoltoasema, pyörittiin Pummin ja Öbin kanssa siinä nurkilla pahanteossa.              

Huomattiin siinä huoltsikan seinustalla Gileran runko. Otettiin se mukaan ja mentiin Pyynikille laskeen kolmepäällä alamäkeä Näkötornin kulmalta Tahmelan kentän kurviin. Vuoronperää oltiin kuskia.

Siellä ei pyöriny silloin ketään ja se oli tylsää kun ei kukaan nähny, niin mentiin Linnunlauluun ja laskettiin sieltä Hämeen museolta mäkee sillä rungolla Mältinrantaan.

Sitten sekin alko kyllästyttään ja Näsilinnankadulla me sitten liian itsevarmoina kolmepäällä jäätiin kytille kiinni.

Valehdeltiin että oltiin löydetty se runko sieltä Linnunlaulusta ja että oltiin viemässä sitä siihen Unionille, kun siinä ei ollu moottoriakaan. Ei meitä kyllä siittä kukaan sen pahemmin syyttänytkään.

Meillä oli sällien kanssa pari päivää hauskaa sen kaks ja puolikkaan Gileran rungon kanssa.


Ratinassa poikkesi 60- luvulla tivoli

Käytiin Mälkin Tuken kanssa siellä nurkilla norkoilemassa ja kyttäämässä olisiko jotain rikottavaa tai käännettävää tai töitä, tai sillain.

Siellä oli norsukin. Yks kaks yks äijä kysyi, että kiinnostaisiko poikia vapaaliput. Kiinnostihan meitä, mutta sitten lapioimme pari tuntia norsunpaskaa niitten lippujen eteen, niin ei olis kiinnostanut ollenkaan.

Siä tivolissa oli silloin tulisukeltaja Roy Francen. Se sukelsi 20 m korkeudesta mustepulloon ja veti vielä korkin perässään kiinni. Se Roy oli toinen kahdesta tulisukeltajasta. Sen toisen kävi hullusti, se sukelsi ohi.   

 

3.4.2015

Ihmisyyden Rajalla, Victor E. Frankl ( Otava )


Viktor Frankl on Wienin yliopiston psykiatrian ja neurologian professori. Toisen maailmansodan aikana hän joutui olemaan vuosia keskitysleireissä. Keskellä vuosia kestänyttä kaaosta Frankl alkoi pohtia mikä sai ihmisen kestämään hengissä, järjen valoaan menettämättä keskitysleiriolosuhteissa.

Kokemustensa perusteella Frankl kehitti uuden psykologisen ja psykiatrisen ajattelun teorian logoterapian. Oma valinta vaikuttaa hänen mukaansa siihen minkälainen ihmisen pohjimmainen toimintamalli ääriolosuhteissa on. En puutu logoterapiaan vaan lukukokemuksen nostattamaan ajatukseen siitä miten nykypäivänäkin totalitaari ja natsismi nostaa päätään. Kirjassa Frankl kertoo miten hän menetti koko perheensä keskitysleireillä. He kaikki joko kuolivat keskitysleireissä  ja / tai heidät lähetettiin kaasukammioon. Ainoastaan hänen sisarensa säilyi hengissä. Kuinka ihminen pysyy järjissään kun on kohdannut tällaisen äärimmäisyyden kasvoista kasvoihin. Mielenkiintoinen ajatus, joka olisi minulle henkilökohtaisesti mahdoton. Kirja on kuitenkin varsin kiihkoton kertomus siitä mitä tapahtui, ja miten selvitä hengissä. Frankl kertoo kirjassaan että kaikkien leiriläisten mielessä liikkui tuolloin ajatus itsemurhasta. Se tietysti johtui tilanteen toivottomuudesta, julmuuksista ja jatkuvasta kuoleman läsnäolosta. Hän teki itse kuitenkin tiukan päätöksen olla juoksemasta piikkilanka-aitaan, johon oli johdettu korkeajännitteinen sähkövirta. ”Juosta piikkilankaan” oli yleisin itsemurhatapa leirillä. Hän kertoo myös miten leirin miesten keskuudessa parranajo nousi yhdeksi tärkeimmistä keinoista säilyä hengissä. Vaikka olisi ollut kuinka huonossa kunnossa, kannatti parta ajaa joka aamu. Lasinpalasella tai tylsällä partaterällä raavittu poski oli terveen punainen ja antoi SS:lle kuvan terveestä punaposkisesta työmiehestä. Yksinkertainen konsti jolla useat pitkittivät elämäänsä. Hän kertoo vartijoiden raakuuksista ikään kuin ne eivät koskettaisi häntä. Hän oli päättänyt ottaa kaiken irti siitä elämästä joka hänellä oli jäljellä. Hän ei edes tuo esiin vihaa.

Nälkä oli jatkuvasti läsnä leirillä ja sehän on voimakkain primitiivinen vietti ihmisellä. Leirillä kaikki oikeastaan keskittyi ruoan hankkimisen ympärille. Jos vangeilla oli tilaisuus keskustella jostain ilman vartijoiden valvontaa, he keskustelivat aina ruoasta. Päivittäinen annos sisälsi vetistä keittoa jota tarjottiin kerran päivässä, lisukkeena oli joskus pieni pala leipää. Vankien ihonalaisen  rasvakerroksen ehdyttyä, jokainen muistutti ryysy- ja nahkapukuun puettuja luurankoja. ” Oli kuin omat ruumiimme alkoivat kuluttaa itseään”. Elimistö käytti omia proteiinejaan ja lihakset hävisivät.

Pieni ja vaarallinen joukko tarkkaili heitä joka puolelta. Tämä joukko oli perehtynyt kidutuksiin ja sadismiin. Natsien joukko ajoi laumaa jatkuvasti eteen ja taaksepäin huudoin ja potkuin. He olivat kuin lampaat, ajatellen kahta asiaa. Kuinka välttää häijyjä koiria ja kuinka saada vähän ruokaa. Frankl kertoo kirjassaan  tarinan Kuolema Teheranissa.

” Rikas ja mahtava Persialainen käveli palvelijansa kanssa puutarhassa. Palvelija itki ja kertoi juuri kohdanneensa kuoleman , joka oli uhkaillut häntä. Hän kerjäsi isäntäänsä antamaan hänelle nopeimman hevosensa, jotta hän voisi kiireesti paeta Teheraniin ja jonne hän voisi ehtiä vielä samaksi illaksi. Isäntä suostui ja palvelija ratsasti pois hevosen selässä. Palatessaan taloonsa isäntä itse kohtasi kuoleman ja kysyi häneltä. –Miksi pelottelit ja uhkailit häntä, olin vain hämmästynyt kun löysin hänen vielä täältä, sillä olin suunnitellut tapaavani hänet tänä iltana Teheranissa”.

Kirja on vaikeaselkoinen ja herättää monenlaisia ajatuksia. Kaikesta voisi kuitenkin nostaa esiin sen että tapa jolla ihminen hyväksyy kohtalonsa ja kaiken siihen liittyvän kärsimyksen. Tapa jolla hän kantaa ristinsä antaa hänelle paljon mahdollisuuksia, jopa vaikeimmissa olosuhteissa. Hänen elämänsä saattaa säilyä rohkeana, arvokkaana ja epäitsekkäänä, tai hän saattaa unohtaa katkerassa olemassaolon taistelussaan oman arvokkuutensa ja hänestä tulee pelkkä eläin.

Tämä ratkaisee onko hän kärsimystensä arvoinen vai ei.


23.4.2015

Onko tämä Suomi minun ?
- työttömyys
- perhesurmat
- nuorten syrjäytyminen
On.


Onko tämä Suomi minun ?
Intellektuellit ja pissikset nolaavat itseään TV:ssä,
Sosiaalipornoa ihmisten hädästä, kuka löytää oudoimman inhimillisen tuskan, voittaa.
Nopeasti, heti mulle kaikki tänne. Kaikki huijjaavat kaikkia ja hyväveli järjestöt ja salaseurat pyörittää peliä.

Ei.

Paskamyrsky on tulossa.



31.3.2015 

Matoja ne on perkele!

Kattelin  jalkapallopeliä jossa suomalaisilla oli taas kerran mahdollisuus, mutta.

On se perkele hauskaa, että kun ollaan tilanteessa, jossa pitäisi venyä, tai ainakin pelata oman taitotason ylärajalla, kaikki menee vituiksi, sälleistä tulee aivottomia yliyrittäviä sipsuttajia. 

Peruspelaaminen katoaa ja jokainen yrittää olla niin helvetin tekninen. Syötöt ja syöttölinjat muuttuvat liian vaikeiksi ja sellaisiksi, joista Irkkusällit, futiskulttuurissa ja taidoissa valovuoden edellä olevana tekivät tarvittavat maalit.

Taas hukattu ikäluokka suomalaisia potkupalloilijoita jää katteleen kisat telkkarista. Mikä on kyllä ihan oikein kun ei pää kestä painetta, silloin kun pitäisi joukkueena tsempata.

Paatelaista on turha syyttää, kaikki jotka pelin näki, tietää että pelaajat alisuorittivat.



18.9.1999


Prinsessa  

Seurahuoneelle päästäkseen oli Leilan järjestettävä riita.

Erkki tuntui nykyään olevan aina kireänä, siksi riidan sai aikaan näppärästi. Hän oli lähtenyt salaa, mutta ei tuntenut syyllisyyttä vaikka pojat olivat jääneet keskenään. Olisihan Erkki yhtä hyvin voinut peruuttaa oman menonsa. Vapaaillan järjestäminen ei saisi ottaa näin koville.

Erkki on mulkku hän ajatteli, se sanoo että sillä on ylitöitä, mutta viime aikoina niitä oli ollut arveluttavan paljon. Pojat vieraantuvat isästään, vaikka sama se, ei se minuun koske.

Taksi pysähtyi Hämeenpuistoon. Heillä oli Tiinan kanssa tapana tavata kivijalassa sijaitsevassa pubissa. Leilasta pub oli kuin esileikki ennen varsinaista aktia. Tuntui hienolta kulkea pystyrinnoin pöytien välistä tiskille, oli kiva härnätä sillä kaikki miehet ovat samanlaisia. Tiina oli tullut ennen häntä.

- Hei, täällä sitä jo istutaan.

- Tulin ajoissa koska haluan kunnon pohjat vastasi Tiina

- Katso nyt ettet liikaa ota että päästään sisään.

- Joo, joo, älä niuhota, vielä tänään otetaan kunnolla. Äijä tulee lauantaina kotiin ja tämä lysti loppuu, Jukka tulee  ja mulla on pillu turtana.

- Leila, mun pitää kysyä sulta yks hassu asia, vaikka mua ei kyllä  naurata yhtään Tiina punastui.

- Ei kai Jukka voi tuntea sitä, siis ei kai se voi tietää että mua on naitu.

          

Leilaa hymyilytti, hän tykkäsi Tiinasta, Tiina oli niin helppo.

Sen luona tuli oltua yötä, kun sen mies on niin paljon reissuhommissa. Tiinan rehevä olemus kiihotti häntä myös fyysisesti. Ajatus Tiinan turvonneesta hävystä sai nänet kiihoittumaan.

- Oletko tuskissa hän kiusasi Tiinaa, joka posket punoittaen tilasi lisää juotavaa.

 - Anna olla, olisit itse mun asemassa niin et puhuis mitään, Jukka on kyllä typerys mutta onko se niin tyhmä, että ei tunne mun turvonnutta oloa, Tiina huolehti.

 - Älä kärjistä jos se alkaa rähjätä, valitat menkkoja ja pääset pari päivää eteenpäin. Saat parannella pimppiäsi rauhassa, nauroi Leila.

Tiinaa ujostutti joskus Leilan suorasukaisuus, mutta nyt se vapautti hänen syyllistä oloaan.

Leikki sijansa saakoon, ajatteli Leila, mutta hänellä oli ollut pitkään tunne siitä että jotain tarttis tehdä. Kaksikymmentä vuotta samaa  paskaa. Viimeaikoina hän oli tullut välinpitämättömäksi kaikesta. Kotona oli aina tekemistä, mutta siivoaminen ja pyykinpesu on vittumaista puuhaa.  Erkki oli aina jossain. Sillä oli varmaan jossain toinen nainen, jota se kävi panemassa.


- Oletko sinä pettänyt koskaan Erkkiä, kysyi Auli kuin lukien hänen ajatuksensa.

- Mulla oli sellainen suhde, semmonen platoninen, meidän naapurin ukkoon Viikin Jussiin.

- Se tykkäsi katsella kun mää otin aurinkoa takapihalla. Varmaan se olisi halunnut muutakin, mutta mää kiusasin sitä sillain.

- Ei sen akka  tajunnut miksi sen äijä villiintyi iltaisin kun ne meni sänkyyn, nauroi Leila., mutta  vakavoitui.

- Olis hirveen kiva olla sellainen prinsessa jota kaikki haluaa. - Mun tekee aina mieli, mutta en ole pitkään aikaan ollut Erkin kanssa sängyssä. - Sillä on varmaan  toinen nainen, mä vaistoon sen, jatkoi Leila.

- Sittenhän sulla on oikeus pettää sitä, järkeili Auli.  - Jos toinen pettää miksi toisen pitäisi olla uskollinen.

                

Pyynikki oli kauneimmillaan. Toukokuun alun herkkä nuppuisuus oli vaihtunut kesäksi. Luonto oli herännyt ja hän nautti sen monimuotoisuudesta - tuoksuista, äänistä, kaikesta. Aamu oli niin kiehtova että hän unohti hetkeksi itsensä ja huolensa.

   

Leila oli ollut taas yön pois kotoa. Mustasukkaisuus kalvoi ja heidän eilinen riita palasi mieleen.

- Missä helvetissä sinä olet ollut, jätät lapset yksin ja lähdet.

- Mikä helvetin prinsessa sinä luulet olevasi.

- Ole hiljaa, lapset kuulevat

- Älä sinä huora neuvo minua,  jos lapset kuulevat, kuulevat ainakin totuuden.

-  Missä helvetissä sinä olityötä.

- Aulilla, missä muualla, sen mies on Saksassa ja sitä pelottaa olla yksin.

- Älä jauha paskaa, sinä jätät lapsesi sen vuoksi yksin kotiin että joku tyhjäpää vosu pelkää pimeää.

- Älä hauku Aulia.

- Tyhmä se on kuin  saapas

- Sinä olet hullu.

- Sinä ole huora.

- Jos sanot vielä kerran huoraksi minä lähden.

- Lähde vaan saatanan huora, et sinä pojistasi muutenkaan välitä.

- Itse olet aina jossain, ne ei edes tunne sinua.

- Jumalauta ne on minun poikia.


Tässä kohtaa hänen kontrollinsa oli pettänyt, hän oli ottanut vaimoaan hartioista ja lyönyt avokämmenellä. Leila oli heittäytynyt selälleen voihkaisten. Pojat olivat rynnänneet alakertaan  äitinsä kaulaan. Häpeäntunne oli tullut heti, kun hän näki  miten pojat reagoivat.

Se oli aina ollut Leilan ainoa puolustuskeino. Ärsyttää  niin että hän lyö. Leila oli jäänyt kiinni lämpimänä.  Se  tiesi että  hänen vihansa oli oikeutettua, mutta eläytyi rooliinsa ja yritti kestää.  Ajatus palasi eiliseen.

- Minä otan eron susta tuhkamuna ,se oli huutanut pojat kaulassaan.

- Lähde sen huoras luo ja pysy siellä, se oli sanonnut.

Oli tullut paiskattua ovi oikein kunnolla kiinni, onneksi lasi oli säilynyt ehjänä.

                        

Auli oli puhunut monta pitkää  lausetta perättäin, sitä hengästytti. Leilaa  hymyilytti, hän sanoi toisen mieliksi. -Sovittu, pannaan äijät tuntemaan syyllisyyttä, ja kalustetaan uudestaan.

Heitä nauratti, Auli häipyi vessaan.

Leila suunnitteli uutta elämäänsä nousuhumalaisen reteydellä. Hän haaveili etukäteen vapaudestaan, ero oli helppo hoidella. Pienet kolhut ja tuskat kuuluvat pelin henkeen. Pojat saa Erkki viedä, onhan se niistä aina niin tomerana. Auli purjehti pöytään.

      

-Mennään vaan ylös jo, kello on jo tarpeeksi, hän sanoi.

Salissa oli väkeä kohtalaisesti, loosheissa oli täyttä ja nauru helisi. Naiset löysivät pöydän läheltä tanssilattiaa. Siinä oli kiva istuskella,  katsella ja arvostella. Heillä oli tapana arvioida miehiä kouluasteikolla, se tuntui reilulta, niin miehetkin arvioivat naisia.

Aulilla oli vientiä ja Leilakin tanssi, joskin hän valikoi tarkemmin kenen kanssa. Looshissa lähellä ikkunaa istui joukko ulkomaalaisia. Leila kiinnitti hetkeksi huomionsa pöytään ja huomasi miettivänsä miltä tuntuisi tanssia sellaisten kanssa. Hän huomasi tuijottavansa pöytään ja sai  huomiota myös miesten  keskuudessa. Leila punastui humalastaan huolimatta. Oikeastaan punastuminen ja lämmöntunne alkoi nivusista asti. Leilaa pitkästytti,  hän päätti hakea baaritiskiltä paukun.

      

- Sininen enkeli, kiitos.

- Siinähän on enkeli, kuului vierestä.

Leila katsoi  puhujaan kyllästyneesti mutta yllättyi,

siinähän oli Viik.

- Saanko minä maksaa sen paukun, jatkoi mies.

- Oho, vieläkö on olemassa kohteliaita suomalaisia miehiä.

- Etkö sinä minua tunne, olemmehan naapureita.

- Lähdin katsomaan miltä täällä näyttää, siitä on vuosia kun olen poikennut.

- Minulla on pöytä tuolla salissa, mennäänkö sinne, pyysi Leila.

- Kyllä se mulle sopii, olen yksin liikkeellä sanoi Viik.

- Voitaisiin vaikka tanssia, jatkoi Leila.

- Minä en tanssi, sanoi Viik lyhyesti. He työntyivät tungoksen läpi pöytään. Mies joi ja tuijotti eteensä.

               

 - Mitä sää oot noin etäinen, jutellaan nyt kun sä et edes tanssi.

 - Ei tässä mitään, olin vähän ajatuksissani, älä anna häiritä.

Leilaa hermostutti, miten tommosen kanssa mistään mitään tulee, mies tulee kapakkaan, mutta ei tanssi eikä juttele.

- Kuule lähtisiksää tonne mun kaverille, ajattelin vaan että, kun sä et tykkää  tanssia, voitais mennä jutteleen tai jotain.

- Tai jotain, mitä tai jotain.

- Sä oot kamala, hehkutti Leila.

 - Niin oot sääkin, matki Viik, kyllä mä tiedän mitä se jotain on, ja se kuullostaa ihan mukavalta.

 - Okei, mä haen avaimen Aulilta, niin päästään täältä.

 - Tee se sanoi Jussi Viik.

Auli löytyi naistenhuoneesta, posket hehkuen Leila sopersi.

- Äkkiä avain mulle, sielä on se Viik. - Me mennään teille ja muuten, muista mitä  puhuttiin.

 - Menkää, menkää, hullu muija, toivottavasti saat oikein kunnolla, huusi Auli perään.

               

Pöydässä Viik istui kaljansa kanssa ja katseli tanssijoita ilmeettömin kasvoin. Hän havahtui Leilan tullessa.

- Hei tehdääs pari asiaa ensin selväksi, hän sanoi.

- Joo , mitä sitten, Leila ei meinannut malttaa.

- Ensinnäkin mulla on hyvä avioliitto niinkus olet nähnyt. - Annalla on omat virheensä ja se sen sininen tyyli, mutta  mä haluan pitää asiat niin. -Me ollaan taivallettu yhdessä jo kauan. -Kaikki mitä on hankittu on hankittu sen takia että viihdymme yhdessä. -En ole turhaan säästänyt, eikä Annan saamalla perinnöllä ostettu kuin välttämättömiä asioita.

- Ja toiseks, sä haluat että mää tulen sua nussimaan, okei mä tulen.

 - Täh.

- Kuulit kyllä, ei mitään rakastumisia, vaan puhdas pano.

- Etkä rupee roikkuun. - Tämän jälkeen me ei toistemme kanssa enää kuule jutskata.

Leila ei oikein uskonut korviaan, mitä ihmettä Jussi  ajatteli, pitikö mies häntä huorana. Ei sekään huonoa tehnyt.  ja toisaalta miehen suoruus kiihotti häntä. Alistuminen huoraleikkiin oli ollut hänen salainen fantasiansa jo kauan.

            

Leilasta tuntui herätessään  että hän oli jäänyt junan alle. Viik oli raju rakastaja. Ihmeellinen mies, koko yönä se ei ollut puhunut sanaakaan, tullut vaan kerta kerran jälkeen.

Se oli vaan aamulla häipynyt ja jättänyt hänet tänne. No naapuria näkee, huomena hän juoksisi sen aamulenkillä kiinni. Miestä ei voi päästää käsistä, ei ikimaailmassa.

Hän nousi istumaan ja voihkaisi, painon tunne aiheutti orgasmin. Varoen hän pukeutui. Bussin tärinä tuntui nivusissa  ja kotona  hipaistessaan rintojaan, hän sai taas.

      

Jussi Viik oli joka aamuisella juoksulenkillään. Hänellä oli tapana ennen pankkiin menoa juosta vitonen. Suihku ja kupillinen mustaa kahvia antoivat kivan potkun aamuun.

- Jussii, Jussii odota nyt, Jussi kiltti.

Ei saatana kuka huutaa, Viik vilkaisi olkansa yli.

- Odota nyt, Jussi kiltti.

Mies hellitti vauhtiaan ja jäi odottamaan. Nainen puuskutti paikalle.  Viik tunnisti naapurin rouvan.

- Jussi, minä olen hoitanut kaikki kuntoon, Erkki muuttaa pois.

- Mä kerron sille tänää meistä ja siittä mitä sä mulle teit

–Eilen se löikin mua, mutta Jussi, se ei sattunut ollenkaan, se teki hyvää. Mitä sä mulle oikein teit jatkoi nainen, tule Jussi minun tykö, minä pidän sinusta huolta, olisit vain mun.- Minä ostan Erkin ulos ja otan lainaa.

- Mitä ihmettä, aloitti mies.

- Jussi, minä en voi elää ilman sinua, sinä jäit mun sisään.

- Mä en voi olla, mä en voi istua, - Mä en voi peseytyä, en mitään, mä en voi elää ilman sua.

              

- Kuules nyt Leila, Laila vai mikä sinä olet.  Minä olen naimisissa oleva mies. Minulla on hyvä avioliitto. - Sinä olet tehnyt omat valintasi ja niihin on paha puuttua. - Sinun maailmasi on kaukana minun maailmastani. -Häivy nyt ja jätä minut rauhaan.

   

Leila ei tiennyt mitä tapahtui, jokin luiskahti pois hänen sisästään. Miehen häneen tekemä hehku hiipui. Leila ymmärsi lopettaa siihen. Viik oli samanlainen mulkku kuin Erkki ja niinkuin kaikki suomalaiset miehet.  Miten hän oli ollut niin lapsellinen, selvästi Viik ei ymmärtänyt hyvän päälle.

Se oli viimeinen ajatus jonka hän miehelle uhrasi. Kävellessään takaisin kotia kohti hän muisteli Seurahuonetta ja ulkomaalaisten sujuvaa käytöstä.

  

Purevasta viimasta huolimatta hänen suunsa kääntyi hymyyn. 



5.3.2015


Työpaikkakiusaamisesta

Olen kokenut työpaikkakiusaamisen työryhmässä, jossa jokaista hoitajaa   kohti oli yksi erikoissairaanhoitaja. Tuon työryhmän olisi luullut olevan   tehokas sillä pomottajia piisasi.

Itseasiassa ilmapiiri oli varsin painostava kun ylikoulutetut erikoisairaanhoitajat toivat perushoitoa vaativien dementiavanhusten hoitoon “viitekehyksiä” joita pienkotiyhteisössä ei voinut  käyttää.

Ammattitaitoa kyllä oli, mutta ei halua vuorovaikutuksen avulla jo olemassa  olevien, hyväksi havaittujen yhteisöhoidon periaatteiden opettelemiseen. Tuli eteen ovi jonka avaamiseen ei ylpeys antanut avaimia.

Kuitenkin yhteistyö merkitsee oppimisprosessia. Prosessiin on lähdettävä  itse sillä mistään ei saa prosessia valmiiksi läpikäytynä ja elettynä.Hyvä   yhteistyö on vuorovaikutusta ja vaatii varsin syvällisiä taitoja koko   yhteisöltä ja sen jäseniltä. Yhteistyö ei merkitse elämää ilman ongelmia,   mutta kylläkin ongelmien tunnistamis ja ratkaisutaitoja.

Yksi henkilö, toista sukupuolta ei tee työryhmää demokraattiseksi, siksi kuvatussa työryhmässä jo sukupuolensa vuoksi erottui yksilöksi. Jos tekee työnsä huolellisesti ja ammattitaidolla, olematta perinteisen  avuton saattoi joutua erityistarkkailun kohteeksi. Jos lisäksi omasi ns. lahjoja ja oli “luova” nosti  kateus nostaa päätään.

Kuitenkin erilaisuudesta löytyy voimavara, jos työryhmän voimat keskitetään   olennaiseen, tavoitteen mukaiseen työskentelyyn, jolloin kukin antaa oman   osuutensa yhteiseen käyttöön. Tällöin ei ole aikaa pohtia vastuualueita ja vastuualueen vastuuhenkilön vastuuhenkilöä.

Ylikoulutettu kun haluaa kuitenkin oman vastuualueensa, kun kerran on erikoisairaanhoitaja. Vuorovaikutustaitoihin kuuluu myös kyky muuttaa näkemyksiään, esimerkiksi sen seurauksena  että saa asiasta uutta tietoa. Mielen muuttaminen sen takia, että haluaa mielistellä tai alistua toisen painostukseen, on aivan eri asia.

Vuorovaikutustaitoihin kuuluu myös taito puolustaa omia näkemyksiään, mutta tehdä se toisia ruhjomatta. Hyvä yhteistyö ei voi olla yksilön, ei kenenkään, uhraamista. Jos aina joutuu kaikesta kieltäytymään, antamaan kaiken muille eikä saa  itselleen mitään, ei myöskään voi olla täydestä sydämestään mukana.

Voin antaa omastani, kun tiedän vastavuoroisesti saavani toisilta. Voin ottaa  vastaan, koska tiedän, että minulla on annettavaa muille. Voin arvostaa sitä  mitä minulla on ja sitä mitä toisilla on, vaikka ne ovatkin erilaisia.

Yhteistyössä on yksilön kannalta hyvin paljon pelissä. Yksilönä oleminen,   toisiin liittyminen ja tähän liittyvät hyvin syvälliset vuorovaikutuksen ja   jakamisen taidot vaativat hoitavalta työryhmältä paljon, koska hoidettavana  on toinen ihminen, lähimmäinen.

Hyvä johtaja tai esimies toimii sen uskon varassa, että ihmisissä on    kyvykkyyttä, hänen tehtävänsä on luoda edellytyksiä sen käyttämiselle.   Yhteistyöhön perustuvaan johtamiseen mahtuu kyllä sekin että tarvittaessa  johdetaan ja ohjataan tiukastikin.

Liian helpot ratkaisut ja kompromissit, jotka voivat johtaa linjattomuuteen aiheuttavat kaikissa työryhmissä, mutta erityisesti hoitavassa työryhmässä turhia jännitteitä. Näillä jännitteillä on taipumus naamioitua yksilöiden välisiksi ja putkahtaa tälläisen ilmiasun saaneena yhteiseen tietoisuuteen, työpaikkakiusaamiseksi.

( tämä tarina on tosi )




2.3.2015

  

Vanhat – käyttämätön voimavaramme

Yli 65-vuotiaista, kuusi kymmenestä elää itsenäistä elämää. Se että saa itse vaikuttaa oman elämänsä laatuun on paras hyvän olon takuu. Mielekkäällä tekemisellä ja henkisiä – ja sosiaalisia kykyjään harjoittamalla, sekä fyysistä kuntoaan ylläpitämällä vanha vaikuttaa itse ehkäisevästi toimintavajavaisuuksien syntyyn. Tampereen tulee tarjota tuleville uusille eläkeläisille oikeanlaista tukea ja apua.

Ennakoiva ja ehkäisevä vanhustyö, kulttuuri- ja harrastustoiminnan vuorovaikutteinen tukeminen ovat loistava keino Tampereen kaupungille katkaista jatkuva negatiivisen julkisuuden trendi, joka määrittelee sanan vanha, vanhuus.

”Vanha” ei ole negatiivinen määrite vaan kokemuksen ja elämänhallinnan jalostama arvojen, perinteiden ja moraalimallin kunniamaininta jota meidän nuorten tulisi arvostaa ja vaalia.

    

julkaistu 21.10.2012 AL-vaalit teema: Vanhusten hoito  


9.2.2015


Ei oo helppoa olla mies!

Haastattelin yhtä tuttua naista. Se avasi mulle miten 30 - 40 v. nainen ajattelee.

Jos olet hetero mies yli 50 ja parisuhteesi toimii silti, olet 30 - 40v. sinkkunaiselle kuin ilmaa ja onnesi vuoksi kateuden kohde.

Jos yrität olla kohtelias ja mukava, sinun oletetaan yrittävän ”jotain”. 

Jos olet omissa oloissasi ja ”kolea”, olet sovinistimulkku ja ylpeä sika paska.

Jos olet sekä kohtelias, mukava ja parisuhteessa, etkä ole kiinnostunut ”pikkulikoista” eli et yritä mitään, olet joko homo tai idiootti ja et ymmärrä hyvän päälle.


28.1.2015


Näin unta Loirista.
Loiri oli unessa mun isoveli, sellainen isoveli joka ei koskaan leikkinyt mun kanssa, vaan itsensä.
Siitä uniLoirista jäi aikas etäinen kuva, sillä en tiedä olisko se saanut unen jatkuessa velkansa anteeksi ja oman rehvelikultin ympärilleen. 

Olisiko uniLoiri veli örähdellyt suopeasti telvisiossa ja kehuskellut itsensä lisäksi myös minua, jäi aamun tullen ikuisesksi arvoitukseksi.



1.11.2014 


Common sence!
 

Tampereen kaupunki on kuin grandious selfistä kärsivä maanisen vaiheen mielenterveyspotilas. 

Aamulehden komppaamana julkistetaan lehdessä toinen toistaan hienompia, kalliimpia ja tavallisen arkisen elämän kannalta toisarvoisia suunnitelmia. Tulisi priorisoida kuntalaisten hyvinvointiin ei uusiin tyhjiin seiniin, Areenoihin tai maauimalaan.

Talousongelmista kärsivällä Tampereen kaupungilla ja vallassa olevalla poliittisella eliitillä on virheellinen, epärealistisen suurenteleva käsitys omasta merkityksestään, vallasta ja Tamperelaisten arki-identiteetistä. 

Vaalit lähenee ja alkaa olla kiire jättää oman vallan merkit Tamperelaiseen kaupunkikuvaan. Kaikki hankkeet alulle vaikka se olisikin järjenvastaista. Valitettavasti suuruusharhasta kärsivälle yksilölle ja yhteisöllekkin heidän yhdessä kokemansa virheellinen suuruus on täyttä totta ja siksi pelottavaa

 


10.10.2014 


Hää on Sus

...sitä vaan että media vesitti taas kerran suomalaisen palloilujoukkueen suorituksen MM tasolla. Tulos oli kuitenkin odotettu sillä voittamisen kulttuuri isoista peleistä puuttuu.

Lopulta Susijengi hypetys kuihtui "kapisen" yksinäisen suen, Koposen kehumiseen ja voivotteluun että Suomi olisi tarvinnut joukkueellisen Koposia menestyäkseen.

Ei sen niin tarvi olla jos joukkue kantaa vastuun tekemisistään, eikä siirrä sitä tiukan paikan tullen yksilölle.

Nyt näin kävi ja se osoittaa että piitkä on matka MM tasolla koripallossa mitalipeleihin, ihan kuin jääkiekkomaajoukkueella -70 luvulla...

 

 

2.7.2014

 

Poikkeuksellista rohkeutta

Arndt Juho Pekurinen synt. 29.08.1905 Juva

Pekurisen pasifismi oli absoluuttista. Hän ei hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa ja kieltäytyi kaikesta armeijaa hyödyttävästä työstä, mutta oli valmis palvelemaan jossakin muussa valtion osoittamassa työssä.

Pekurisen mottona oli Jonathan Swiftin lause: ”Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa.”

Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Pentti Valkonen määräsi Pekurisen teloitettavaksi. Vasta kolmas Pekurisen teloittajaksi määrätty sotilas suostui tehtävään. Kaksi tehtävään ensimmäiseksi määrättyä sotilasta poistuivat paikalta. Teloitus pantiin toimeen suomalaisjoukkojen Neuvostoliitolta miehittämän Kalevalan piirin alueella marraskuun alussa 1941. Aktivistit -kirjan tekijöiden mukaan kyse oli suunnitellusta tapahtumaketjusta, jonka tarkoituksena oli päästä eroon kiusalliseksi käyneestä rauhanliikkeen keulakuvasta.

Pekurinen haudattiin aluksi teloituspaikalle ja leskelle valehdeltiin hänen kaatuneen taistelussa. Tämä onnistui lopulta saamaan ruumiin tuoduksi Helsinkiin, jossa se haudattiin Malmin hautausmaalle. Ruumis oli murjottu, ja Pekurisen korva oli isketty kiväärin perällä pään sisään.

Pekurisen ystävät kustansivat hänen haudalleen 1977 vaatimattoman muistokiven. Hautakivessä on aseistakieltäytymisen symboli ja sanat

 ”Elit rauhalle, siksi sinut ammuttiin. Sä elät sittenkin!”

 http://fi.wikipedia.org/wiki/Arndt_Pekurinen

 

 

9.6.2014

 

Pälmän elonpolkuja 15 vuotta ...

... on 9 vuotta vastavirtaan, organisaation ja työyhteisön nonseleeramana, mutta asiakkaiden, kuntalaisten palautteen mukaan onnistuneena.  Pitää olla kova, pysyäkseen pehmeänä.

Itsensä johtamisessa on seitsemän periaatetta, joita noudattamalla voidaan saavuttaa mielenrauha.

1. Elämällä täytyy ensinnäkin olla jokin merkitys, täytyy olla syy elää.

2. Toisena periaatteena on fokus, eli elämässä tulisi pyrkiä keskittymään olennaiseen ja elää yksinkertaisesti.

3. Itselleen tulisi myös olla aito ja rehellinen.

4. Uudistuminen on neljäs periaate, ihmisen tulisi olla rohkea ja uudistaa itseään jatkuvasti.

5. Itsekuri on luonnollisesti myös erittäin tärkeä asia mielenrauhaa tavoiteltaessa, periksi ei saa antaa ja on oltava kärsivällinen.

6. Herkkyys on myös periaatteiden listalla, sillä herkkyydet ovat ikkunoita maailmaan.

 7. Viimeisenä listalla on nöyryys, oma keskeneräisyys tulee tunnistaa. Nämä periaatteet jos hallitsee, niin on saavuttanut mielenrauhan.

 (Pentti Sydänmaanlakka – “Älykäs itsensä johtaminen – Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun”).

 

26.5.2014

 

Hyvä Suomi !

 

22.5.2014

 

Mukavaa kesäpäivää kiekkoväki

...sitä vaan että, on tainnut jääkiekkohype pikkusen laantua kivisen alkusarjan jälkeen. Näitä alisuorittamalla pelattuja "alatason" pelejä oli kärsimys katsoa.

Maailmalla paljon valmentanut Rauhasen Kari päivitteli FB:n sivulle tässä ensimmäisten alkusarjatappioiden jälkeen että, Suomessa ei ymmärretä että kiekko kehittyy euroopassa jatkuvasti ja Suomi ja Liiga taantuu ja NHL, KHL imuroi lahjakkuudet.

No nyt alkaa oikeat pelit, Kanada on hyvä mittari oikeasta tasosta, mutta kuka vielä jaksaa maksaa erikseen MTV Sportin, Don Tami ja "Mestariselostaja Mertarannan" alatason spedeilyistä.

"Kiekko päätyyn ja perään, syvyyttä, syvyyttä ja vetoja molselle", huusi legenda Niemen Eko Tampereen Veikkojen matseissa Koulukadulla 80-luvulla kun paleltiin Jaskan ja Petran kanssa penkassa ja nautittiin oikeasti alatason jääkiekosta.

 

13.5.2014

 

Jääkiekon häpeä

Koko MTVn maksukanavien konsepti "mestariselostaja kultteineen" on naurettava.

Jos joku Mertsin selostuksista nauttii, hän on luultavasti, aina oikeassa, mieluiten 5-7 hengen ryhmissä, 25-35 v., aina juovuksissa, kalju tai tekokalju ja leijonariipus kaulassa.

Peace !

 

7.5.2014

 

Kolmas Ikä

Meistä moni 55 – 64 vuotias elää työ- ja perhevelvoitteista vapaata aikaa, jolloin voi omistautua omille kiinnostuksen kohteille kotona omissa oloissaan tai kodin ulkopuolella.

Suurelle osalle eläkkeelle jääminen on myönteinen tapahtuma, mutta se voi silti sisältää myös ristiriitaisia tuntemuksia. Työstä luovutaan ja sen lisäksi ollaan tilanteessa jossa pitäisi luoda täysin uusi elämänkuvio, joka sisältäisi rytmiä ja sisältöä. Sosiaalinen elämä menee monella uusiksi ja aletaan totuttamaan työelämässä ollessa tehtyjä ”sitku” suunnitelmia, vai aletaanko.

Työeläke uudistus houkuttelee reippaimpia rahan avulla jatkamaan vielä pari vuotta, mutta monelle ylivoimainen työelämän kiihkeärytminen raadollisuus ja sen myötä houkuttelevuus on kadonnut. Ei rahaa ja aikaa voi verrata keskenään ja näin raha muuttuu negatiiviseksi kannusteeksi.

Kolmatta ikää elävien eli +55 kansalaisten sosiaalinen hyvinvointi on usein hyvä. Ollaan kasvaneen eliniän ennusteen nosteessa ja hyvän terveyden, sekä säilyneiden parisuhteiden ansiosta yksinäisyyden kokemukset ovat vähentyneet. Aktiivisesti järjestö- ja tai yhdistyskentässä toimineet ovat solmineet kestäviä ystävyyssuhteita, jotka nyt auttavat selviytymään kotona ja kodin ulkopuolella. Terveyttä vaalitaan kuntoliikunnan avulla ja terveiden elämäntapojen hypen ansiosta vältetään alkoholin ja tupakan käyttöä.

Kolmannen iän ihmiset ovat voimavara myös perhe- ja asuinyhteisöissään. He tekevät ja tukevat vapaaehtoistyötä, sekä auttavat perheenjäseniään ja yhteisöjään.

Kolmas ikä asettaa myös yhteiskunnalle omat vaatimuksensa, sillä heille tulisi tarjota riittävästi aktiviteetteja. Päivätoimintaa, korttelikahviloita ja yhteisiä tapahtumia lasten, nuorten ja tietysti työikäisten kesken. Senioriasumisen mallia tulisi tarkastella kriittisesti, sillä linnoittautuessaan senioritaloihin, muun yhteisön ulottumattomiin tämä kolmannen iän joukko menettää vaikuttavuutensa yhteisöön.

Muistettava on että tämä suuri ja ostovoimainen ikäistään nuorempaa esittävä kuluttajasegmentti on voimavara koko kaupunkiyhteisölle ja siksi palvelutarjonnan suunnittelussa tulee olla huolellinen.

 

”Kolmas ikä on aikaisempaa myönteisempää vanhuuden kuvaa edistävä käsite, sillä se kapinoi mekaanista elämänkaariajattelua vastaan, jossa elämän jälkipuolisko näyttäytyy alamäkenä”.

(Antti Karisto toim: Suuret ikäluokat. Vastapaino 2005)

 

6.5.2014

 

Minsk MM mutinat

Jääkiekko on muuttunut "speden peleiksi", tätä kuvastaa Niemisen Villen kohtalo Tapparan organisaatiossa. Sotaratsu antoi kaikkensa peli toisensa jälkeen. Se ei riittänyt vaativalle valmentajalle, joka on esimerkkitapaus jäykkyydessään näköalattomuudesta ja seura-arvojen ja fanikulttuurin halveksunnasta. Vanhat arvot ja pelaajien kunnioittaminen on poissa.

Maksukanaville myytyä tuotetta markkinoidaan keskioluella ja "jatkosodalla" ja leijonariipuksilla. Joutavanpäiväiset TV:n pregame asiantuntijahöpinät jossa entiset tähdet grandius selfistä kärsivän realiteetit hukanneen Don Tamin johdolla vääristävät jalon pelin yksinkertaisen hienouden. Paskapuheet riittää, peliä.

Kiekko on maalintekopeli, maalit ratkaisee. Pelaajat ovat muuttuneet rahan perässä juokseviksi marakateiksi. "Jos koutsi käskyttää, minä tapan", on mentaliteetti.

Itken rakastamani lajin puolesta. Markkinamiehet ja wannabe mulkerot on pilanneet jääkiekon.

 

1.5.2014

 

Vappupakina

Kattelin tosta meidän keittiön ikkunasta kun anarkistit harjoitti kansalaistottelemattomuutta. Surkeelta näytti anarkismi.

Tuli itte joskus nuorempana yksin soolona, työllistettyä enemmän poliiseja vappuna, kun nää 6-7 krapulaista laihaa tyhjäntoimittajaa, joiden anemiasta kärsivä, vertahyytävä huuto, "poliisi, poliisi, porvareitten kätyri" hukkui yleisössä olleen yhden ämmän huutoon "menkää hampuusit töihin perkele".

 

No maailma muuttuu ja onhan tääkin ny jotain sentään. Työväenliike on kuallu, haalariteinit alkaa ittekkin kyllästyyn vanhoihin vitseihinsä ja anarkistit, kaikki seitsemän on kans varmaan jo pubissa naureskelemassa omille jutuilleen.

 

Pestiin muuten muijan kanssa keittiön ikkunat. Muuten ei olis edes nähty, saati kuultu koko mieälenosoitusta.

 

 

25.4.2014

 

Perhesurmat kuriin - yhteistä vastuuta perkele!

Yhteiskunnassa on poikkeavaa käytöstä ja sitä ylläpitäviä kontrollia eli säätelyä harjoittavia instituutioita. Piinaavat taloudelliset vaikeudet, uhkaava irtisanominen tai avioerosta tai sen uhasta johtuva henkisen kapasiteetin tilapäinen häiriö – stressi ovat tunnistettavia henkisen tasapainon järkyttäjiä.

 

Kaikesta huolimatta ihmisellä on kuitenkin sisään rakennettuna tarve tulla toimeen ja miellyttää ja sen vuoksi suurin osa meistä käyttäytyy normien mukaisesti. Siksi potentiaaliset perhesurmaajat jäävät tunnistamatta. Ihmisten suhteissa tapahtuu päivittäin epävirallista säätelyä perheen, ystävien, koulu- ja työtoverien sekä naapureiden toimesta. Aikaisemmin yhteisössä kontrolliin riitti siis pelko siitä että naapuri näkee, tai sukulaiset saa tietää.

 

Periaatteessa yhteiskunnan kontrolli perustuu samaan asiaan, valvovana instanssina toimivat lakeja valvovat viranomaiset, jotka itse toimivat poliittisen valvonnan alaisuudessa. Aselupien hallinta jää virkavallan harkintaan. Luvasta päättävä virkamies saattaa itse olla ”marginaalissa”, tai liian kiireinen selvittääkseen onko aselupa perusteltua myöntää tai jättää myöntämättä.

 

20.4.2014

 

Puistot tulisi suunnitella koko yhteisön käyttöön

Tampereella tuskaillaan penkit ja levähdyspaikat täyttävistä ”oravanpyörästä” tipahtaneista juopuneista, jotka hönöttelevät ja meluavat keskustan puistoissa tai jo muutenkin epämiellyttävän likaisilla kävelykadunpätkillä.

Mielestäni nykyiset tylsät kukkaistutukset, penkkiryhmät ja ydinkeskustan puistikot ovat kuin tehty näitä veljiämme varten. Ydinkeskustan puistot tulisi suunnitella luovemmin koko yhteisön, lue kaikkien käyttöön.

 

Kaikille, myös ”hanuille” huolella, halpoja kompromissejä välttäen suunniteltu "yhteisöpuisto” sisältäisi avoimia ja ilmaisia kiinteitä pik-nik pöytiä, vaipanvaihtosuojia, valaistuja lentopallo- ja koriskenttiä, lasten leikkipaikkoja, esiintymisareenoita, grillipaikkoja, sähköpisteitä, BMX -ratoja, vesipisteitä, wc-tiloja jne.

Naiivi ja aiheellinen pelko siitä että kaikki aina rikotaan ei saa olla ”yhteisöpuiston” toteuttamisen esteenä. Perinteinen suomalainen positiivisuuteen perustuva kyttääjä-käräyttäjä mentaliteetti takaa että paikat pysyvät kunnossa ja ”hanut” ojennuksessa.

 

14.4.2014

 

Kansalaisyhteiskunnan kehittäminen alkaa jo varhaiskasvatuksesta

      

Kansalaisten monipuolisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistaminen edellyttää Tamperelaisten aitoa kuulemista.

 

Veteraanien, ikäihmisten, nuorten ja perheiden, sekä erityisesti vaikeassa elämäntilanteessa elävien ja vähän osallistuvien kansalaisten osallistumismahdollisuuksia on lisättävä.

 

Aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi kasvaminen vaatii kansalaiskasvatuksen vahvistamista varhaiskasvatuksesta alkaen korkeakouluopetukseen ja vapaaseen sivistystyöhön asti.

 

Kansalaisyhteiskunta, kaipaa julkisen sektorin, 3-sektorin, vapaaehtoistyön ja järjestötoiminnan systemaattista kehittämistyötä.

 

Järjestötoimintaa vaikeuttavia esteitä ja rajoitteita tulee poistaa, mm. yhdistyslakia muuttamalla ja pienten yhdistysten kirjanpitovelvollisuutta yksinkertaistamalla.      

 

 

13.4.2014

 

Teiskoon downshiftaamaan

 

Katseltiin sunnuntailenkillä vaimon kanssa uutta senioritalo hässäkkää Mariankadulla.Kylläpä on rakennettu tiiviisti ja luotaantyöntävän näköiseksi. Mietittiin  siinä heti, että tollasessa ei asuta, ei mistään hinnasta vaan muutetaan mummonmökkiin Teiskoon vittumaisiin oloihin teemalla ”Ei tartte auttaa”.

 

Asukoot ne näissä senioritaloissa, jotka niitä haluavat. On varmasti tosi luova miljöö, kun kaikki naapurit ovat linjalla, ”kaikki heti mulle tänne”.

Jokainen haluaa kaikki palvelut kotiin ja heti, naapurista ei ole niin väliä. Käytävillä mennään kyynärpäät koholla ja jupistaan että, ”Minä olin täällä ensin”.

 

Juu Teiskoon vittumaisiin oloihin ”downsifhtaamaan”, sitten kun ei enää huvita mikään. Tuntee ainakin elävänsä, kun kotihoito ei tuppaa koko ajan mökkiin tarjoamaan palveluitaan. Eikä kateelliset seniorikommuunilaiset änkee eteen aamupalaa jonottaessasi.           

 

 

8.4.2014

 

Kona oli mun kaveri

 

Meillä oli Pallopäiden saunailta Linkosuon saunalla Rusthollin nurkalla. Pakko oli päästä mukaan vaikka seuraavana päivänä oli aamuvuoro Pitkäniemessä. Selittelin itselleni, että otan vaan pari kaljaa ja sitten kotiin.

 

Saunottiin ja puhuttiin paskaa. Sälleillä oli uskomaton tarve puhua jalkapallosta, pelatuista peleistä ja tehdyistä maaleista. Meistä kenelläkään ei ollut ollut uraa oikean jalkapallon parissa. Siksi tuntui hassulta että me "wannabee" potkupalloilijat oltiin niin tosissaan. Sain pysyttyä suunnitelmassani ja lähdin ajoissa kotiin.

 

Kona oli mennyt juuri naimisiin. Ne oli ollut sen muijan kanssa Barbaroksella häämatkalla ja mun mielestä se ansaitsi sen kaiken onnen mitä sillä oli.

Jos sulla ei ollut kyytiä reeneihin tai peliin, Kona haki ja toi. Jos sulla ei ollut pelin jälkeen pubissa rahaa siihen yhteen, Konalla oli.

Jos sua vitutti koko potkupallopelleily ja halusit lopettaa, Kona puhu sut ympäri. Lopulta tajusin että pelasin koska Kona oli niin vitun hieno mies ja piti huolta että tein edes jotain muuta kun dokasin.

Pääsin töistä kolmelta ja poikkesin Åberilla. Se oli ollu kanssa saunaillassa. Soitin ovikelloa, koska siihen aikaan käytiin kylässä, kun ei ollut kännyjä. Se tuli avaan ja oli jotenkin ihmeellinen. Mentiin sisään ja se alko kertoon.

Ne oli lähtenyt sieltä saunalta porukalla viimeiselle bussille. Kukaan ei ollut liikaa juovuksissa vaan kaikilla oli hauskaa ja pallo oli pyörinyt jaloissa koko matkan saunalta pysäkille. Vanha pallo joka oli mukana siksi että sen ei ollut niin väliä. Poliisit oli heti kertonut jarrutusjälkien mittaustulosten perusteella, että se auto oli tullut siihen aukiolle kurvista ainakin sataa kymmentä.

Äijät oli pompotellut pysäkillä ja joku oli ryssinyt niin että pallo lähti vieriin toiselle puolelle tietä, vanha pallo mitäs sen väliä. Itkuinen Åberi selitti, että kukaan ei ehtiny tehdä yhtään mitään. Bam ja Kona lensi ainakin 30 metriä kuin räsynukke. Siitä oli heti nähny ettei se selvinny.

Oltiin sen hautajaisissa Lamminpäässä pojan kanssa. Halusin kunnioittaa raskaana olevaa leskeä, muuten en oikein hautajaisissa tykkää käydä. Vieläkin tulee joskus Kona mieleen. 

 

4.5.2014

 

Rappu

Oven sai auki kammalla, sen raami oli väljä ja itse lukosta puuttui metallinen haitta kielen kohdalta. Tuuli puhalsi pohjoisesta Hämeenpuiston suuntaisesti ja toi mukanaan talven ensimmäisiä lumihiutaleita.

Hän livahti sisään, kammallaan kuin avaimilla. Talo oli rakennettu viisikymmentäluvulla. Hissi oli avointa mallia ja meluisa, hän ei uskaltanut käyttää sitä.  Tossujensa päkiöillä astuen hän kiipesi ylöspäin. Talossa oli kuusi kerrosta ja vinttitasanne.

Hän oli nukkunut viime kuukausien aikana useasti tämän Hämeenkadun risteyksessä sijaitsevan talon rapussa. Hän oli kuullut puistossa jätkiltä miten helposti rappuihin pääsi. Kerran hän sitten oli kokeillut onneaan tämän lukon kanssa ja onnistunut. Hän olikin jäänyt kaupunkiin yöksi, hänellä oli oma paikka.

Illat kuluivat aina Nallepuistossa nopeasti ja viimeinen linja-auto Lempäälään lähti turhan aikaisin. Kukaan kotona ei odottanut häntä, joten oli sama missä hän nukkui. Kaikki kaverit asuivat kaupungissa, mutta hän ei pitkään aikaan olllut pyytänyt yöksi kenellekkään heistä.  

Hän oli joutunut olemaan koko lapsuutensa jonkun niin sanotun kaverinsa kiusattavana. Vittuilu ei haitannut, sillä hän tiesi mitä paskahousuja kaverit todellisuudessa olivat. Hän oli kovettunut ja pärjäsi kyllä. Hän oli saanut myös säälistä tarpeekseen, hänen aikansa tulisi vielä.

Kiivetessään ylöspäin hän oli useasti kuvitellut minkäläisiä ihmisiä noiden  ovien takana asui. Minkälaisia perheitä, turvallisuutta, huolenpitoa  ja onnellisuutta. Kaikkea, josta he sisaren kanssa olivat jääneet paitsi. Isän kanssa, heidän oli oltava aina vanhempia ja järkevämpiä,kuin muut. Ei saanut valittaa, ei näyttää tunteitaan. Piti olla itkuun asti järkevä, ymmärtää isää, joka oli yksinhuoltaja.

Miksi lapset oli avioerossa tuomittu isälle. Miksi äiti oli tehnyt huorin. Miksi oikeus tarvitsi syyllisen. Hänen mielestään molemmat olivat syyllisiä. Mutta silloin oikeus oli julma aviorikoksen tekijälle. Sitten isä oli tavannut Arja-tädin ja yhtenä päivänä he olivat muuttaneet sen luokse maalle. Asiassa oli hänen mielestään jotain mätää. Hän uskoi, että isä oli tavannut Arjan jo ennen eroa. Hän oli varma, että heillä oli ollut valmis suhde, ennen kuin äiti kärähti.

Ihmiset voivat tehdä niin toisilleen. Äidille ero ja huoltajuuden menettäminen oli ollut raskasta. Alamäki alkoi. Äiti menetti lapsensa ja sen myötä itsekunnioituksensa. Hän oli ajatellut että siksi äidin oli ollut helppo ruveta juomaan. Ei äiti heitä halunnut hylätä. Ei siinä niin pitänyt käydä.

Miksi hänestä oli tullut kylmä ja tunteeton. Hän syytti kaikesta isää. Isä oli aina Arjan kanssa. Arja oli paha, pahempi kuin kaikki satujen  äitipuolet yhteensä, hänen oli helppo vihata Arjaa.

Isä oli löytänyt Arjan ennen kun äiti kärähti, niin sen täytyi olla. Hän päätyi kerta kerran jälkeen samaan johtopäätökseen. Hän halusi ajatella että, ei äiti hylännyt heitä. Vaikka se myi viinaa Osmonmäellä, hän ei halunnut uskoa äidistä niin. Isä oli kertonut, että äiti oli huora joka oli hylännyt lapsensa.

Äiti eli nyt omaa, uutta elämäänsä josta hän ei löytäny onnellisuutta. Hän uskaltanut käydä äidillä yksin. Vain yhdessä sisaren kanssa. Äidin uusi mies Lasse oli pelottava ja juovuksissa puhunut uhkaavia asioita. Mies oli hakannut äitiä. Hän oli huolissaan äidin vuoksi. Hän olisi halunnut suojella äitiä. Äiti joutui kokemaan kovia, mutta ei lähtenyt Lassen luota. Hän ei aina ymmärtänyt äitiä.

- Taasko sinä nukut täällä, kuiskasi joku. Ääni tunkeutui hänen tajuntaansa. Sävy oli lempeä ja hetken hän kuvitteli näkevänsä unta. Joku nykäisi häntä varovasti olkapäästä. 

- Jumalauta poika, huusi talonmies sitten niin kovaa että rappu kaikui. Ylimpien huoneistojen asukkaan kuulivat melun ja tiesivät että talkkari oli kierroksellaan.

- Mitä sinun kanssasi pitäisi tehdä, jatkoi talonmies kovalla äänellä.

Hän tiesi että talkkarin oli huudettava. Kohtaus koreografioineen oli näytelty aikaisemminkin.

- Minulla ei ollut rahaa, en päässyt kotiin, pakkohan mun jossain on nukkua, siellä on niin kylmäkin.

- No niin, alahan kalppia, ja muista että tämä ei ole mikään yömaja. Talonmies hoiti osansa rutiinilla. 

- Mene poika kotiisi, jos sinulla sellainen on, jatkoi talonmies.

Hän ryntäsi kuudenteen, ja hissiin. Oli lauantai ja kello vielä niin vähän, että hän lähti maleksimaan Laukontorille, ennen kahtatoista ei kukaan tullut puistoonkaan.

jatkuu...

 

28.3.2014

 

Arja täti

 

Syyllisyys oli kalvanut häntä kohta kaksikymmentä vuotta.

Olisiko hän voinut toimia toisin. Jaakon lapset olivat kauniita ja hänellä olisi ollut mahdollisuus saada niistä itselleen rakkaita ja vastarakkautta jos hän vain itse olisi pystynyt.

Oma tytär Marjo oli silloin siinä iässä että se hyväksyi Jaakon lapset. Vain hän oli epäonnistunut.

 

Hän ymmärsi sairaassa mielessään sen, että Pertti ja Pirkko eivät koskaan olleet häntä rakastaneet ja johtui hänestä itsestään.

Arja ei ollut tuolloin voinut mitään mustasukkaisuudelleen. Hän halusi Jaakon kokonaan, ilman lapsia, ilman jakajia. Hän olisi voinut olla hyvä äitipuoli, mutta mieltä kalvava sairaus teki hänestä hirviön.

 

Hänellä olisi nyt kolme lasta jotka voisivat kunnioittaa häntä.

Hänestä tuli hulluutensa vuoksi juuri se satujen ilkeä äitipuoli, joka kaikin tavoin oli vihasi Jaakon lapsia. Häntä ei ollut saanut sanoa äidiksi, ei tädiksi vaan yksinkertaisesti Arjaksi. Nyt se ei hänestä itsestäänkään kuullostanut inhimilliseltä. Miten hän oli voinut olla niin sydämetön lapsille.

 

Nämä ajatukset eivät antaneet hänelle nykyisin rauhaa. Kauhukseen hän ajatteli että kunnioittiko edes oma tytär Marjo häntä enään.

Hän oli ruvennut juomaan, koska humalassa ei asiat painaneet niin paljoa. Joskus kun sairaus jylläsi hänestä tuntui että työmaalla kaikki tiesivät hänen tarinansa. Siksi hän joskus iltapäivisin teeskenteli flunssaista ja jätti menemättä töihin.

 

Arja muisteli kohtauksia jotka hän oli järjestänyt Jaakon lapsille. Joulut olivat olleet vaikeinta aikaa. Jotenkin joulun juhlallisuus sai hänet aina hermostumaan, hänestä joulu oli teeskentelyä. Miksi silloin kun he kaikki olivat yhdessä, nousi mustasukkaisuus. Viha joka sai jopa veitset lentämään. Helpottuneena hän muisteli kuitenkin että kukaan ei ollut satuttanut itseään.

Asia kalvoi hänen mieltänsä, onko sairaus pahenemassa, hän oli menettämässä otteensa elämästä ja tulossa hulluksi. Miksi vanhat haamut ahdistivat näin kovaa. Hän oli ajanut Jaakon lapset maantielle jo murrosiässä. Kyllä ne pärjää, hän muisti ajatelleensa. Jaakosta hän välitti ei sen lapsista.

Minulla oli niin kova omistamisen halu. Lapset tuntuivat tuolloin uhkalta, halusin tuolloin vain Jaakon. Lapset olisin voinut vaikka tappaa, ajatteli Arja kylmästi.

 

Koskikeskus oli sopivan matkan päässä. Hänellä oli tapana käydä siellä usein.Kahvilat olivat korkeatasoisia ja henkilökohtainen palvelu oli aina ollut Arjan mieleen. Elämässä piti olla pikku nautintoja. Kuitenkin viimeaikoina hänellä oli ollut univaikeuksia ja hän oli joutunut hakemaan unilääkkeitä. 

Täältä saa mitä vaan, huomasi Arja miettivänsä. Täällä saattoi viettää aikaansa ostoksia tehden. Joskus oli kiva vain katsella ihmisiä. Töihin ei olisi huvittanut mennä takaisin.

Jotakin oli käynnissä hänen elämässään, siitä hän oli varma. Voisiko hän vanhoilla päivillään muuttua, ja jos voisi niin mihin suuntaan. Voisiko hän seestyä, vai eteniskö sairaus, entä nousisiko menneisyys taakkoineeen ja veisi hänet mukanaan.

 

Koskikeskuksen Täyspotti oli aina kiehtonut häntä mutta häveliäisyytensä takia hän ei ollut koskaan käynyt siellä. Hän oli kyllä kuullut että siellä käy kaikenlaisia ihmisiä,myös naisia. Jotkut voittivatkin aika ajoin, mutta enemmän siellä kait käytiin viettämässä aikaa. Pelihimosta hän ei oikein ollut koskaan kuullutkaan ennen ensimmäistä käyntiään Täyspotissa.

 

-En minä tiedä, jotenkin vaan tuli pelattua.

-Jumalauta olet pelannut tilisi ja meidän yhteiset säästömme, miten kauan tätä on jatkunut.

-Kaksi kuukautta, vajaat, älä Jaakko, ymmärrä nyt rakas, minä en voi sille mitään.

-Mitä, mille et voi mitään, sillekkö että olet pelannut kaikki rahamme hedelmäpeliin.

-Älä ole julma, tietäisit miten kaikki käy, sille ei voi mitään.

-Sinä olet sairas, olet oikeasti kipeä, olet ollut jo kauan, olen herännyt yölläkun sinä huudat ja tiedätkö mitä sinä huudat, sinulla on päässä vikaa.

-Mitä minä huudan, kerro, ole kiltti.

-Sinä olet kahdesti herättänyt minut huutaen.

-Se kuule kuullostaa aika aavemaiselta, ei unessa voi pyytää anteeksi, lapseni lähtivät kauan sitten, koska pelkäsivät sinua.

- Pitäisihän sinun se tietää, sinä ajoit ne helvettiin.

Arja oli kuullut tämän osan saarnaa aikaisemminkin.

 

 Arjalle ei nyt työnteko maistunut. Oli krapula ja synkät ajatukset kiersivät päässä. Jaakkokin oli jotenkin outo, kalvoiko silläkin omatunto. Miettikö Jaakko, että olisiko sen silloin kauan sitten pitänyt pitää lapsiensa puolta, etteivät ne olisi nyt niin vaikeasti lähestyttäviä. Pertti varsinkin. Pirkollakin lienee syynsä.

Arja tunsi ymmärtävänsä jotain, mutta ei sairautensa vuoksi pystynyt käsittämään mitä. Ajatus harhaili, eläkkeelle jäätyään oli Jaakko erakoitunut ajatteli Arja, se ei liikkunut enään missään. Kirkolla se kävi, joko baarissa tai viinakaupassa. Kaikille se kuulemma sanoi olevansa sellainen köyhä eläkeläinen. Arja ajatteli kylmästi, että omapa oli syynsä, olisi pitänyt yhteyttä lapsiinsa. Kyllä sen voi tehdä niinkin ettei minun talossani kokoonnuta. Sellaiset tilanteet tuntuivat Arjasta kestämättömiltä ja aiheuttivat unettomuutta,  päänsärkyä ja itsetuhoisia ajatuksia.

 

Jaakko raivosi hänelle rahoista jotka hän itse oli tienannut. Olihan hän tietysti käyttänyt yhteiset säästöt, mutta senkin asian kanssa vielä pärjäsi, sillä Jaakko oli niin pehmeä. Kiusallisinta asiassa oli se että hän oli näiden kahden kuukauden aikana pelatessaan sekoittanut omat ja eläkeläiskerholta keräämänsä matkarahat. Sen kun Marjo, hänen tyttärensä saisi tietää.

 

Se kaikki alkoi ikäänkuin lipsahtaen. Omien rahojensa lisäksi hänellä oli mukanaan eläkeläiskerhon etelänmatkarahat. Hänestä oli tullut Täyspotin vakiasiakas, sillä pelaaminen oli rentouttavaa ja pelatessaan hän ei ajatellut mitään. Ei ollut syyllisyyttä, ei velkoja, eikä päänsärkyä. Pelatessaan hän tunsi olevansa onnellinen.Se hävisikö tai voittiko tuntui merkityksettömältä. Koneen vilkkuvalot ja äänet olivat terapiaa hänen aivoilleen.

Arja tajusi hävittyään viimeiset kuusi tuhatta, että oli mennyt pelaamaan myös vanhusten etelänmatkarahat. Jotenkin kontrolli oli kadonnut ja se samalla sekä huolestutti, että kiihotti häntä. Kyllä Jaakko ne rahat kerkiäisi jostain hommaamaan ennen matkaa.

 

Tänään olisi kerrottava Jaakolle. Olisi viisainta käydä viinakaupassa ja juottaa se humalaan ennen kertomista. Se konsti tepsisi, sillä Jaakko reppana oli niin kiltti.

 

- Mitä olet pelannut kahden kuukauden aikana kolmekymmentätuhatta markkaa Täyspotissa.

-Kerrot aivan tyynesti pelanneesi eläkeläisten matkarahoja kolmekymmentätuhatta. Humalastaan huolimatta Jaakko oli raivoissaan. Mitä nainen oikein tarkoitti. Hänen huolella suunnittelemansa peruskorjaus saisi nyt jäädä. Miten ihmeessä nainen oli ollut noin ajattelematon. 

Jaakko rakasti Arjaa, mutta oli hänenkin ymmärtämyksellä rajansa. Miten he ikimaailmassa saisivat kavalletut rahat maksettua takaisin enne matkaa. Ainoa konsti on kiinnittää talo, jos sekään enään onnistuisi.

Arja tekeytyi taas kerran pikkutytöksi ja ryömi Jaakon kainaloon, konsti jonka Arja oli kehittänyt itseään vanhemman, epämääräisesti kuolleen ensimmäisen aviomiehensä kanssa.

 

Jaakko tiesi että nainen yritti vedota kaikkein syvimpiin tunteisiin. Yhdessä he olivat elämänsä taivaltaneet ja yhdessä he näköjään naisen itsetuhovietin  kannustamana sen päättäisivät, mikäli meno jatkuisi tällaisena. Jollekin kävisi huonosti siitä hän oli vakuuttunut.

Se mikä oli oikein ei tuntunut nyt tärkeältä. Tärkeää oli saada asia kuntoon ja kavalletut rahat takaisin. Hän menisi jo huomenna pankkiin ja hoitaisi asian.

- Anna olla vihonviimeinen kerta kun pelaat.

- Voi kyllä rakas Jaakko, en enään ikinä pelaa .

Arja ajatteli että helpollapa tästä selvisi. Jaakko on kyllä lutunen ressukka. Ilman Jaakkoa ei elämä sujunut, Jaakossa oli jotenkin häntä hyväksi käyttäneen isän ja ensimmäisen aviomiehen piirteitä ja niistä Arja sairaudessaan ammensi voimansa ja se tuntui turvalliselta.

 

27.3.2014

 

Petsko ?

Hän hymyili. Hymy oli aito ja toinen hermostui lisää.- A Erno, anna olla, ei petskon kanssa kannata, käyttäyvy nyt kunnolla.

- Se on niin olevinaan, mutta jos mie saatana ammun niin tuo virne häipyy.

Mies istui rauhassa ja katseli karaokebaarin hälinää. Karaokea ei oltu vielä pilattu piirinmestaruuskisoilla ja joku vedätti Elvistä oikein kunnolla ja porukka yritti laulaa mukana. Tunnelma oli arkipäivästä huolimatta korkealla. Laulajat odottivat vuoroaan ja pöydissä käytiin tavanomaista riittiä siitä, kuka kenenkin kanss nai, tai haluaisi naida.

Sisään lehahti seurue kauniita nuoria naisia. Naisissa kiinnittyi huomio heidän kauniisiin pröystäileviin pukuihin. Suurin osa joukosta  näytti varsin nuorilta ja varmasti joukossa oli alaikäisiäkin. Naiset näyttivät korkkareissaan ryhdikkäiltä, ylpeiltä ja itseriittoisilta. Huvittuneena hän laittoi merkille ravintolan naisasiakkaiden kateelliset katseet tulijoiden ylvään olemuksen aiheuttamana.

- Ravintolan politiikkana on ettei näin paljon kansallispukuisia yhdellä kertaa, saanko pyytää teitä poistumaan, sanoi portsari.

- Mitä sie tarkoitat.

- Ei näin paljon kansallispukuisia yhdellä kertaa, olkaa hyvä ja poistukaa.

- Siehän puhut ihan ihmeellisiä, myö ollaan aivan asiallisesti ja maksetaan juomamme itse ja käteisellä.

- Sano mitä tämä sinun politiikkasi oikein tarkoittaa, oletko sie rasisti.

- Minun täytyy pyytää teitä poistumaan.

   

Hän seurasi tilannetta. Alkaa pokelta konstit loppua. Nykynuori ei olekkaan enään mikään tyhjäpäinen "vennu" jolle "kiltti" vahtimestarisetä antaa luvan tulla, hän ei anna itseään tuuppia, vaan kysyy syytä.

 

Mies ei koskaan ollut pitänyt heistä. Niiden olisi paras asua Ruotsissa tai jossain muussa maassa. Mies oli myöskin lukenut lehdistä tarinoita "seurueista". Millaisen ylpeydenaiheen saa nainen, tai mies varastettuaan vanhuksen rahat. Asenteissa ja arvoissa on paljon korjaamisen varaa. Aikansa keekoiltuaan nuoret lähtivät kuitenkin  muualle. Portsari huokaisi syvään.

 

Pöydässä oli kolme tyhjää tuolia. Seurue istui pöytään. Hän siemaili välinpitämättömänä  lasistaan, samalla kuitenkin tarkkaillen mitä miehet touhusivat. Pojilla oli meneillään rahanjako ja kaikki tuntuivat tyytyvän osaansa.

- A mitä sie siinä istut, et sie pelkää meitä. Mies katseli nuorta miestä suoraan silmiin ja vastasi.

- Miksi minun sinnuu pitäisi pelätä. Hän huomasi "sinnuuvansa" ja naurahti itsekseen.

- Et sie sitten pelkää meitä, kysyi joukon puheliain.

- En todellakaan, miksi pitäisi, hän vastasi huvittuneena.

- Kaikki meitä pelkää, eikö peläkääkkin Erno.

- Jo vain pelekää, komppasi joukon humalaisin.

- Kyllä tämäkin pelekää kun sille vaan oikein asiat kertoo, puheliain jatkoi.

- A perkele, kun mie siulle petsko kerron miten mie oon laittanut miehiä kylmäksi, alat siekii kunnioittamaan.

 

Mies huvittui humalaisten kohelluksesta ja ajatteli että olkaa perkele omissa oloissanne. Ei ihme että ihmisillä on kaikenlaisia ennakkoluuloja teistä. Siloposkiset nuorukaiset näyttivät koomisilta kravatteineen ja keltaisine lipoovereineen. Ei silti hyväkuntoisia poikia nämäkin olivat. Kyllä he varmaan kolmeen mieheen hänet hoitaisivat. Hän kuitenkin päätti ettei itse alkaisi riitaa haastamaan.

 

Hän siirtyi baaritiskille ehkä juuri oikealla hetkellä. Keskustelusta kiihtynyt poika vilautti housunkauluksestaan jotain metallinsinistä ja huusi hänen peräänsä.

- Et sie muka pelkää minnuu, et sie todella pelkää minnuu!

 

 

25.3.2014

 

Väpi ja millenium

Tunnettiin kakarasta asti. Senkin äijä oli Takossa töissä ja  siihenaikaan vietettiin kesät Karkussa, Isosaaressa Ellivuoren nurkalla. Juhannusjuhlissa meille kakaroille oli omaa ohjelmaa. Aikuiset hönötteli, niinkuin aina.

 

Sillä putos armeijassa tykkilavetti oikean jalkaterän päälle.

Väpi ei oikein koskaan toipunut siitä. Jalkaterä leikkautui lähes irti ja vaikka se fyysisesti siitä kuntoon tulikin siitä jäi henkinen ankkuri sille loppuelämäksi.

 

Se oli useimmiten hyvällä tuulella ja sanoi aina, että se juo kun ei ole muutakaan tekemistä. Kun sitä seurasi matkan päästä, näytti että sillä tosiaan ei ole muutakaan tapaa olla ja elää.

Se perhe oli aina tullut toimeen viinan kanssa. Isä äiti ja veli. Ei tainnut olla muuta tapaa kommunikoida, edes perheen sisällä. Väpin ollessa työttömänä sen ainoa homma oli hakea aamulla äidilleen Hämeenpuiston viinakaupasta Koskenkorva. Pullon Elvi piilotti muilta kaappiinsa. Isällä oli tietysti oma pullo ja Väpi yritti kehitellä, mistä saisi omansa.

 

Jääkiekko, jossa Väpi oli junnuna lahjakkuus jäi jalan invalidisoitumisen takia harrastukseksi. Sehän sopi sillä puulaakiotteluita pelattiin siihen aikaan harvoin selvinpäin. Peliä ennen ja pelin jälkeen baariin. Pelejä odotellessa juteltiin pelatuista peleistä ja kehuttiin itseä tai kaveria, humalatilasta riippuen.

 

Väpi oli kaikille reilu, jos sillä oli rahaa, sillä oli monta kaveria ja siipeä. Toisaalta myös monta velkojaa korvauspäivää odotellessa. Oli se saanut jonkun nimellisen kertakorvauksen aikanaan siitä intin tapaturmasta valtiolta, mutta ei mitään toistuvaa korvausta invaliditeetista. Kaikki tiesi Väpin vittumaisen kohtalon ja siksi sillä oli aina tuoppi edessään.

 

Vuosituhannen viimeisenä päivänä Väpi muuttui. Kerrottiin että se oli saannut jostain rahaa ja että se kiersi kavereitaan maksamassa betsejään. Se oli ollut hönössä ja hyvällä tuulella.

Jälkeenpäin puhuttiin, että se jotenkin aavisti mitä oli tulossa.

Milleniumin vaihtuessa Väpi tukehtui kotonaan omaan oksennukseensa. Nousee joskus pala kurkkuun kun Väpiä muistelee.

  

 

20.3.2014

 

Grand Tour Sweden -79

Pääsin armeijasta ja menin töihin maanantai aamuna sovitusti.

Sain lopputilin, tuotannollisista syistä, kertoi tuotantopäällikkö. Se sama joka ritsasi paperia, painovärejä ja asiakkaat siltä meidän yhteiseltä työnantajalta. No se perusti pari vuotta myöhemmin oman kirjapainon ja minä sain lakisääteisen kahden viikon tilin tumppuun.

Hönöttelin hetken, mutta sitten törmättiin Opan kanssa ja päätettiin lähtee Volvolle Göteborgiin autoja tekeen. Siellä oli tamperelaisia sällejä hommissa ja tuttuja Ratina Heltsareista ja Coronasta.

Tukholmassa viivyttiin siskolla viikonloppu ja juotiin ne viimeiset rahat. Oltiin pikkusen neuvottomia ja 500 km päässä kohteesta.

Lazyn kaveri Unski löysi pari suomalaista kaveria jotka oli lähdössä pankkeja ryösteleen etelään ja että niiden kyydissä pääsisi Göteborgiin asti. Matkalla huomattiin että pojat oli ammattimiehiä ja tosissaan. Onneksi juotiin samasta pullosta ja oltiin samalla puolella.

No se oli aikas reissu. Heimoveljet piti lupauksensa Unskille ja elossa, tupakkikartongit kainalossa seisoimme hölmönä Långströmsgatanin poikamieshotellin baarin edessä.

Jampe oli luvannut majoittaa pari ekaa yötä, sen aikaa sitä juuri kuunteli. Tiedettiin että Volvo järjesti kämpän jos töitä sai, saatiin töitä.

Ensimmäinen työpäivä oli mielenkiintoinen. Föreman vei balanssille, jossa oli hommissa brasilialainen sälli. En osannut ruotsia ja siksi piti pärjätä auttavalla englannin kielellä brassin kanssa.

Ympärillä pyöri jugoja, kreikkuja, puolalaisia ja assyyrialaisia.

"Vilken bana, vilken balans", kuului vitsi. Mulle se oli aluksi oikean puolen peili, oven kumitiiviste ja pari mutteria kiinni jalkatilaan. Baana liikkui alla koko ajan 4 metriä minuutissa, joten homman piti sujua, tai se jäi tekemättä. Jos teit kaksi, kolme riparia tuli justeeri, joka paikkasi jäljet, kommentoimaan.

Justeerit oli usein ruotsalaisia tai suomalaisia. Kenkä oli justeeri, se oli tullut puoli vuotta aikaisemmin ja osasi pikkusen ruotsia.

Oma solukämppä poikamieshotellilta Långströmsgatanilta oli saatu ja Torslandasta, Volvon tehtaalta osasi yksinkin bussilla kotiin ja kotoa bussilla töihin.

Oli pakko liittyä LU:hun, joka oli Ruotsin suurin ammattiliitto, vähän niinkuin SAK. Ne liiton suomalaiset toimitsijat oli tulleet maahan jo 60-luvulla ja esiintyivät koppavasti ja meitä alentaen.

Ne kertoivat että kolmen kuukauden jälkeen olisi mahdollista hankkiutua kielikursseille. Opan kanssa me ei kiinnostuttu asiasta.

Odoteltiin vaan ekaa tiliä, että saatais maksettua Jampelle kiitollisuuden velat ja muut petsit pois.

Kenkä oli tuttu Ratinan Heltsareista ja Coronaankin mentiin yhdessä. Se säästi kai rahaa autoon. Sillä oli tyttöystäväkin ja hyvät jutut. Vietettiin hauskoja iltoja hönötellen ja selvinkinpäin. Kenkä oli reilu ja vanhana tuttuna niinkuin tukihenkilö tai isoveli mulle.

Siellä poikamieshotellissa oli miehiä Englannista, Norjasta ja Suomesta. Karvakäsiä ei uskallettu sinne laittaa sekaan. Varmaan oikea ratkaisu kun muistelee mitä siellä puhuttiin niistä ja mitä me touhuiltiin vapailla.

Sällit kävi suomalaisessa diskossa Kengurussa, joka oli jossain Angeredissa päin. Poikkesin siellä kerran. Siellä oli silloin esiintymässä Anita Hirvonen. Se oli hulluna juovuksissa, vaikka julkisuudessa se oli juuurikin tullut uskoon ja raitistunut. Heiluttiin ja bogoiltiin siellä sitten, mutta sen jälkeen en siellä enää käynyt.

Tilipäivisin kokoonnuttiin Killille pelaamaan huutopussia. Killi oli tullut Göteborgiin samoihin aikoihin kun Harri. Jokaisella oli tietysti omat eväät ja paikallinen Carillo, Rosita oli mun suosikki.

- "En Koskenkorva och tio Falcon öl" tais olla ensimmäinen lause jonka opin.

Joka toinen viikko oli Volvolla aamuvuoroviikko ja joka toinen iltaviikko. Osa pitempään töissä ollut ei jaksanut mennä aina aamuvuoroviikkoina töihin, koska pystyi soittamaan itsensä sairaskirjoille. Sairauspäiväraha oli suurin piirtein samansuuruinen kun aamuvuoron liksa, joten ei ihme että se houkutteli.

Ensin piti kuitenkin olla kirjoilla Göteborgissa ja Ruotsissa ja se kesti. Mutta sitten kun sai sosiaaliturvatunnuksen ja oppi sanomaan fattan puhelinvastaajaan "Ont i magen", se nosti mielialaa.

Ennen kaikkea se antoi mahdollisuuden luistella pois töistä, tai jos oli oikeasti sairas.

Sällit kävi lomilla Suomessa. Kävin itse pääsiäisenä ja vaikka mulla Suomessa ei mitään ollutkaan, koti-ikävä oli kova. Kevät oli Göteborgissa kuukauden, puolitoista pidemmällä kuin Tampereella ja aurinko aiheutti sen että työt Volvolla ei kiinnostaneet enää pätkääkään.

Aamuvuoroviikkoja jäi tekemättä ja me hönöteltiin Svartedalenin kallioilla auringonpaisteessa. Poikamieshotellille oli tullut uusia äijiä ja vauhtia. Lopulta se kaikki vaan alkoi kyllästyttämään.

Otin lopputilin ja lähdin seuraavana viikonloppuna takaisin Suomeen.

Porukat pyöri silloin Rosendahlin pubissa ja siellä se Volvon lopputilikin sitten juotiin.

Kävin maanantaina katsomassa tuttuja vanhassa työpaikassa, siinä josta olin saanut kenkää armeijan jälkeen. Se sama tuotantopäällikkö kysyi minulta että tulisinko seuraavana aamuna töihin.

Grand Tour Sweden -79 oli ohi.

 

19.3.2014

 

Työttömänä

Olin työttömänä, äijä hommasi Takoon. Se itse oli viimeistelyssä Jagenbergin arkkileikkurilla. Mut laitettiin haastattelun perusteella massapuolelle.

Siellä me istuskeltiin tulevan urheilutoimittaja Salon kanssa. Jätteenpaalaja-pulpperimiehet, 6 kerroksessa ja katteltiin alas alapihaan jossa tehdaspalokunta reenas.

Tehdaspalokuntalaisia pidettiin kapitalistin kätyreinä, kun osa niistä oli päivätyössä ja niitä kadehdittiin. Täytettiin pulpperia keräyspaperisilpulla ja ajettiin rallia trukilla.

Seuraava työpiste oli puunkuljettimilla.

Lietsusta ajettiin rekoilla pölliä alapihassa sijaitsevaan isoon altaaseen josta pöllit ketjukyydillä nousivat kerroksen ylöspäin.

Kuljettimen päässä heiluttiin keksin kanssa kuin uitolla ikään ja aseteltiin pöllit kauniisti vierekkäin. Seuraavaksi ne katosivat hitaasti alas hiomoon, jossa kivet jauhoi ne hiokkeeksi.

Hiomon kautta puuhioke kulki veden seassa Jylhävaaran keskipakosihdeille. Olin edennyt sihtimieheksi. Piti katsoa että veden ja massan suhde oli oikea. Jos massa meni paksuksi, heiluit seuraavat pari tuntia vesiletkun kanssa.

Uraputki alkoi tympiä ja yövuorot vitutti. Jerry Cottoneita lukemalla siellä notkuttiin. Sitten katkes futiksessa käsi ja lomilta en enää Takoon takas mennyt

 

19.3.2014

 

Noutaja

Ajatus kasvoi lopulta niin voimakkaaksi että se piti toteuttaa. Hän oli pidätellyt tarpeeksi kauan, asiat olivat viimein saaneet

hänet kyyryyn.

Vaimo katseli ymmällään kun hän reuhtoi reppuaan kaapin kaaoksesta. Se oli ollut hermostunut jo kauan. No jospa se rauhoittuu, kun pääsee vähän reissuun, vaimo ajatteli.

- Äkkiäpä se lähtöpäätös tehtiin, kannattaako lähteä kun olet noin hermona, vaimo kuitenkin sanoi.

- No onhan tästä puhuttu jo kauan, näillä keleillä lohi liikkuu ja on syönnillään, ei kai sinne muuten viittis lähteäkkään.

Hänelle tuli tunne että kaiken tämän he olivat käyneet läpi monta kertaa. Hän hillitsi itsensä ja odotti seuraavaa kysymystä, jonka hän osasi myöskin ulkoa.

- Otatteko te viinaa siellä siellä, huolehti nainen jolla vaisto pelasi. Vaimon mielestä hän joi liikaa.

- Otetaan jos saadaan kalaa , vastasi hän ja toivoi keskustelun aiheen vaihtuvan.

- Kerro Tiinalle terveisiä, poikkeat sä kuitenkin siellä.

- En mä mee sinne, vaan suoraan rantaan, se tyyppi tulee sinne.

- Toivotaan että on hyvä keli, jatkoi vaimo.

- Kyllä se siellä osaa kulkea huonollakin kelillä, hän heitti takaisin ja toivoi tosissaan että nainen lopettaisi huolehtimisensa.

He olivat olleet naimissa yli kaksikymmentä vuotta ja jakaneet ilot ja surut keskenään. Häntä hermostutti vaimon kysymykset ja vaisto nähdä asioita.

- Vittu missä se taskulamppu on.

- Katso siitä eteisen ylälaatikosta. Nainen tiesi että mies ei ollut edes etsinyt lamppua, se kysyi aina ensin.

Onneksi lapset ovat koulussa, hän ajatteli. Ei tartte katsoa niitä silmiin, voisi jäädä lähtemättä. Nuorin kolmesta aloitteli koulunkäyntiä ja nuoret lopettelivat yläastetta.

Reppu selässään, vapa  ja haavi kainalossa hän antoi hätäisen suukon vaimon otsalle. Nainen loukkaantui ja vaati oikeaa suudelmaa. Sen saatuaan vaimo toivotti onnea matkaan.

Jokin liikahti hänen rinnassaan, kun hän kumartui vaimonsa puoleen ja halasi vielä kerran. Hän ajatteli että nainen koitti aina olla niin urhoollinen.

Oven suljettuaan hän ei voinut jäädä hissin eteen vaan ryntäsi portaan alas.

 

Kivenlahden satamassa kesällä tapaamansa kalastajan kanssa hän oli sopinut että tämä veisi hänet luodolle joka sijaitsi ulkosaaristossa, aluevesirajan reunalla.

Luoto oli vanha kalastajien tukikohta jossa oli yöpymistä varten tehty vaja. Kalastaja odotteli kioskilla joka oli satamassa notkuvien kalastajien vakipaikka. Kioski oli oikeastaan parakki, jonka edessä oli katettu pöytäryhmä niitä varten jotka halusivat juoda oluensa sateensuojassa.

Kalastaja oli erikoinen mies katsella. Huoliteltu hiusmalli ja pikkutakki toivat mieleen merkonomin. Savuava pikkusikari ja edessä pöydällä oleva kännykkä kruunasivat ilmiasun. Hänestä kalastaja näytti keikarilta.

He lähtivät merelle.

Kalastaja osasi sovittaa vauhtinsa niin ettei pienen alumiiniveneen tarvinnut loikkia aallonharjalta toiselle. Hän tarjosi kalastajalle pulloa, otettiin ryypyt.

- Kökär on vähän helvetin huono kalapaikka, sanoi kalastaja.

- Täh ?

- Ei niin kauas kannattaisi lähteä, kyllä lähempänäkin voi kalastaa, jatkoi kalastaja.

- Mulle kehuttiin sitä, siellä on kuulemma hyvät, jyrkät rannat.

- Joo, voi olla, mutta ei sielä kalaa ole, vaikka ei noilla sun vehkeilläs täällä mitään muutenkaan tee.

- Lohta otetaan kuule rysillä. Kalastaja innostui kehumaan itseään.

- Rysillä ei kaikki edes uskalla käydä, perkeleen paskahousut,

ne jää istumaan tonne kioskille heti kun tuuli vähän puhaltaa.

Hän oli kuuntelevinaan. Kalastaja jatkoi.

- Kuule poika, olisit jäänyt kotiin, siellä on sentään hallissa kalatiskit täynnä.

- Ei tartte kun kaivaa lämiskä perstaskusta.

- Niin, on on, mutta ...

- Vaikka ei se mulle kuulu, kaikki saa tehdä mitä haluaa.

- Suomi on vapaa maa, naisetkin nyrkkeilee, lopetti kalastaja.

Ajettiin hetken matkaa hiljaisuuden vallitessa. Hän huomasi arvostavansa hiljaisuutta. Hän oli aina kavahtanut turhannaurajia, itsensä kehujia ja niitä joiden tapa vaalia ystävyyttä, perustui jatkuvaan keskinäiseen kehumiseen.

Hän ajatteli kalastajan yksinäisiä pitkiä työpäiviä. Ympärillä meri, silmiinkantamattomiin sinistä kaikissa sen sävyissä. Tuulta joka piiskasi, tai hiveli rysillään käyvää kalastajaa Suomenlahden äärettömyydessä.

Jos kalastaja ei nähnytkään työssään tai työympäristössään runoutta, niin rauhan tai rauhattomuuden hän varmasti aisti.mhän otti huikan ja tarjosi kalastajallekkin.

Se että kalastaja näytti merkonomilta eikä kalastajalta ei tuntunut hänestä enään niin tärkeältä. Pullon käytyä toistamiseen kalastajalla oltiin jo niin ulkona merellä ettei Helsingin maamerkit enää erottuneet.

Seuraavan huikan jälkeen kalastaja osoitti vasemmalle sinisyyteen.

Horisontissa näkyi Ro-Ro-alus joka oli matkalla johonkin, ties minne. Hän nyökkäsi, mutta kun kalastaja vielä huitoi vasemmalle, eroitti hän tuulessa liehuvat rysäliput.

- Sielä ne likoo, voi saatana.

Rysät jäivät taakse. Hän ihmetteli miten kalastaja oli osannut suunnistaa oikeaan paikkaan. Vaistollaankohan se suunnisti sillä veneessä ei ollut kompassia, vain pulpetti josta ohjattiin. Puoli tuntia ajettiin ja taas kalastaja huitoi horisonttiin.

Eteen oli ilmestynyt piste joka kasvoi ja veneen edetessä sai muodon.

Luoto oli kaukaa katsottuna pieni musta läiskä, joka luonnon oikusta työntyi esiin keskellä äärettömyyttä. Lähempänä luotoon kasvoi vaja ja vielä lähempänä hän erotti kalliorannoilla ruostuneita ankkuripainoja, kalalaatikoita ja kaikenkattavana linnunpaskaa joka teki luodosta kolkonnäköisen. Kalastaja ohjasi veneen rantakivikkoon, piti vaihteen vedolla ja autteli hänet veneestä.

- Haen sut sitten ylihuomena kun käyn rysillä, ne saatanat täytyy käydä kuitenkin kattomassa vaikka ei niihin mitään ui.

- Ei sillain kiire ole, hän vastasi.

- Viimeistään iltapäivällä on tultava jos halutaan valoisalla takaisin huuteli kalastaja jo kauempaa. Kalastaja lisäsi kierroksia ja heilautti kättään. Vene häipyi horisonttiin. 

Vajassa oli kerrossänky, pöytä ja kaksi tuolia. Yhdessä nurkassa   oli pino kalalaatikoita jotka haisivat. Ovea vastapäätä oli ikkuna josta näkyi meri. Vajassa ei oltu yövytty aikoihin. Ilma oli tunkkaista ja kalanhaju oli painostavan voimakas.

Vaja oli täydellinen hänen tarkoitukseensa. Hän tyhjensi reppunsa ja asetteli pullot pöydälle. Pullojen lisäksi ei repussa muuta sitten ollutkaan. Hän arvioi että pimeys tulisi pian. Hän odottaisi pimeää ja aloittaisi.

Ulkona tuuli yltyi, mutta hän rauhoittui istuutuen pöydän ääreen. Harvasti tehdyn vajan seinissä ujelsi ja natisi, kylmyys ja pimeä ympäröivät hänet. Pöydällä oli kynttilä, hän sytytti sen. Lepattava liekki loi varjoja seinille ja antoi valoa istujalle.

Hyvä hän ajatteli ja aukaisi pullon. Hän otti pitkän suullisen viinaa ja nielaisi. Kyyneleet tirahtivat silmiin, oksennus ampaisi sieraimiin, vilunväristys hetkautti kehoa, hetken lopulta lämpimän painontunteen rintakehään. Viinanjuonnissa on oma hohtonsa hän ajatteli, mutta toisin kuin luulevat, ei viina hyvää ole.

Hän oli aina juonut viinaa. Murroikäisenä aloitettu viikonloppujuominen oli jäänyt tavaksi. Tästä huolimatta hän ei tuntenut itseään alkoholistiksi.

Hän ei pitänyt viinanjuontia sairautena, vaan huonona tapana. Jos joku joi ja joku ei, oli jokaisen oma asia.

Toisten mielestä kaikki totutusta käyttäytymismallista poikkeava käytös oli pahasta. Aina jokin kuoliaaksi ymmärtäjä ja muka empaattinen tärisijä oli tietävinään miksi jeppe juo.

Ulkona tuuli yltyi edelleen ja ympäröivä meri heräsi täyteen liikkeeseen. Merestä hän oli aina pitänyt. Meressä oli voimaa, uhkaa mutta myös hiljaisuus ja rauha.

Nyt luodolla ollessaan hän tunsi olevansa osa merta ja halusi että meri veisi ja hän vikisisi.

Hän havahtui todellisuuteen. Pöydällä oleva pullo oli lopuillaan. Nousuhumala oli lakipisteessään ja ajatus kuselle lähtemisestä myrskyyn vastenmielinen. Housuun kuseminenkaan ei kiehtonut joten hän työntyi ulos.

Tuuli riuhtaisi oven lähes sarannoiltaan. Pimeys oli täydellinen. Taskulamppu oli repussa, ja tuuli sammuttanut kynttilän. Silti hän lähti hapuillen eteenpäin sillä ovelle hän ei halunnut kusta, miksi se ei tuntunut tärkeältä. Hän hapuili housujaan, ja muisti että vastatuuleen kusemisessa on huonot puolensa. Hän kääntyi selin tuuleen. Kääntyessään hän horjahti ja tajusi putoavansa.

Hän katkaisi pudotessaan vasemman jalkansa. Sääreen tuli avomurtuma josta pulppuava veri värjäsi hetkessä jättövesilammikon punaiseksi. Hän havahtui hereille. Oikeastaan se oli kylmyys joka hänet herätti. Kipu jalassa oli sietämätön. Kauanko hän oli maannut tässä mitä oikein oli tapahtunut. Humalastaan huolimatta hän tajusi satuttaneensa itsensä pahasti.

Hän tajusi makaavansa kuopan pohjalla. Kauanko hän oli tässä lätäkössä maannut. Miksi vesi oli punaista. Jalka oli kuin tulessa, tuntui kuin tuhannet kuumat veitset olisivat pistelleen sitä.

Hän arvioi tilannetta ja mahdollisuuksiaan. Noutaja tulisi ylihuomenna. Jos hän jäisi tähän, hän kuolisi kylmyyteen ja verenhukkaan. Jos hän raahautuisi vajaan hän luultavasti kuolisi kylmyyteen ja verenhukkaan kynnet verillä.

Toisaalta vajassa olivat viinat. Viimeisen perusteen avulla hän teki päätöksensä ja aloitti tuskallisen matkansa. Vajaan oli päästävä.

Hän veti itseään käsiensä varassa eteenpäin. Hitaasti hän nousi kuopan pohjalta. Ponnistelu sai haavan vuotamaan ja verivana seurasi ryömijää. Vaikein osuus oli edessä. Seinämän yli päästäkseen hänen täytyisi punnertaa itsensä jaloilleen. Kynnet lohkeillen hän riuhtoi itsensä reunan yli. Oviaukko oli lähellä ja voitostaan onnellisena mies raahautui vajaan. Hän kurkoitti pöydältä pullon ja sai itselleen lääkettä. Toisen suullisen jälkeen hän rauhoittui.

Miten hän täällä oli, mikä hänet tähän oli ajanut. Miksi tärkeät asiat unohtuvat ja toissijaiset ohjaavat tekoja ja ajatusta. Miksi hän halusi tappaa itsensä. Oliko hänellä oikeus niin itsekkääseen ratkaisuun. Toipuvatko lapset koskaan. Etsivätkö he hänen laillaan syyllistä lopun elämäänsä. Olisi niin helppoa jos joku olisi ollut syyllinen. Hän tiesi sen kokemuksesta. Entä haluaisivatko he kostaa niinkuin hän oli halunnut. Ei erityisesti kenellekkään vaan kaikille, sillä syy oli muiden. Muut saisivat maksaa. Hän pelästyi ajatuksiensa kirkkautta. Elämä oli ainutkertainen ja sitä piti vaalia.

Kuka pitäisi huolen vaimosta jos se sairastuisi, entä lapsista. He olivat luvanneet pitää huolta toisistaan. Mitä hän oikein oli tekemässä. Tuska alkoi hellittää ja ensi kerran pitkään aikaan hänelle tuli toisenlainen olo. Perhe, olihan hänellä perhe.

Mitä merkitsevät velat jos on perhe, entä työ vielä vähemmän ystävät. Vain perhe merkitsi jotain hän päätti ja teki uudenlaisen päätöksen.

Hän sitoi haavansa ja arvioi tilanteensa uudelleen. Aina oli selvitty. Selvittäisiin nytkin. Noutaja tulisi ylihuomena hän pääsisi kotiin ja aloittasi asioiden kuntoon laiton.  Hän tunsi kasvavansa uuden toivonsa kanssa. Uusi ryyppy lämmitti rintaa ja kipu tuntui kaukaiselta. Jalka hoidettaisiin kuntoon ja hän aloittaisi uudelleen myös pelaamisen. Hän näyttäisi kaikille jotka olivat epäilleet.Hyvä olo eteni jokaisen ryypyn myötä. Verenhukan ja humalan raukaisemana hän nukahti.

Hän havahtui hereille. Asioihin oli pantava vauhtia. Tänään täältä olisi jo päästävä. Voisihan hän laittaa kalliolle tulet merkiksi.

Joku ohikulkeva hakisi hänet kyllä turvaan. Elämän kipinä lepatti voimakkaammin joka hetki. Hän tekisi tulen kalalaatikoista, viinalla se syttyisi ja viinaa jäisi vielä lämmikkeeksikin.

Puulaatikoiden kokoaminen vei voimia. Viimein hänellä oli pino jota edesssään työntäen hän raahautui ulos vajasta. Tuli olisi tehtävä väylän puolelle, suojaisaan paikkaan. Muuten konsti ei toimi. Häntä hämmästytti ajatuksiensa kirkkaus. Juomastaan viinasta huolimatta hänen elämänjanonsa kasvoi jatkuvasti.

Jalka oli alkanut vuotaa uudestaa mutta se ei tuntunut nyt tärkeältä. Tuli oli nyt tärkein. Hän löysi viimein paikan joka vaikutti sopivalta. Tuli oli saatava syttymään. Täältä oli päästävä pois jo tänään. Vihdoin hän sai laatikot rikki ja pinottua jonkinlaiseksi kokoksi. Viinaa tuntui pahalta kaataa puihin mutta nyt mikään uhraus ei ollut liian arvokas.

Kuivat laudat syttyivät helposti ja kokko leimahti täyteen loimuunsa. Huokaisten mies nojautui kiveä vasten. Olipa hän ollut typerys. Asioiden oikean järjestyksen löytämiseksi hänen oli tultava tänne asti. Hän oli suunnitellut itsemurhaa. Jos hän sen olisi tehnyt, hänelle ei olisi annettu sitä koskaa anteeksi.

Tuli lämmitti mukavasti, mutta puut paloivat nopeasti. Punainen lätäkkö laajeni nopeasti miehen alla. Hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, koska homma oli hoidossa. Viimeistään ylihuomena noutaja tulisi. Hän hymyili, verenhukan heikentämänä otti ryypyn ja nukahti.

Kalastaja oli sanojensa mittainen ja lähti noutamaan turistia luodolta. Päivätanssit olivat olleet solistin ansiosta mahtavat.

Olisi ollut mukava jäädä, mutta luvattu mikä luvattu.

Rannassa keli näytti kohtalaiselta, mutta aina ei voinut tietää mikä se olisi ulkona merellä. Lähtiessään hän oli poikennut kioskilla ja kuullut tavanomaisten vittuilujen lisäksi että hän olisi hullu, jos nyt lähtisi merelle.

Miksi lähteä jonkun muun vuoksi merelle tässä kelissä. Ei se äijä sinne kuole, jos haet sen vasta huomenna, äijät huutelivat.

Kalastaja kuitenkin ajatteli paljon yksinkertaisemmin. Mies oli vaikuttanut mukavalta, joten hän hoitaisi sopimuksensa.

Sitäpaitsi rysät piti kuitenkin hoitaa, joten samalla hän kävisi kauempanakin.

Kalastaja huomasi luokittelevansa ulkona luodolla kalastavan miehen oudoksi tapaukseksi. Hän oli tahallaan kiusannut miestä, mutta siitä huolimatta se oli tarjonnut ryypyn. Miehen varusteet eivät olleet tyrskykalastukseen sopivat. Toisaalta mitä se hänelle kuului. Jaettu pullo oli tehnyt häneen vaikutuksen.

Päästyään saarten suojasta avomerelle hän huomasi että keli heikeni nopeasti. Pelastupuvun hän oli jättänyt kotiin koska rysän kassien kokeminen raskaassa kumipuvussa oli vittumaista touhua. Puvun kotiin jääminen ei kalastajaaa surettanut. Aina oli kotiin selvitty ja jos ei selvitä meri pitää huolen omistaan. Matka rysille taittui nopeasti. Totutusta poiketen hän antoi palaa oikein kunnolla, mitä nopeammin täältä selviäisi takaisin sen parempi. Vaistonsa ohjaamana hän löysi rysänsä. Nyt vain nopeasti homma hoitoon ja luodolle suojaan.

Kylmässä meressä nailonköysissä roikkumisessa ei ollut kukaan niin hyvä kuin hän. Tottuneesti hän alkoi kokea rysänsä kasseja. Aallot löivät vettä veneeseen ja välillä laidan yli tulvahti oikein kunnolla, mutta moottori kävi ja pilssipummpu tyhjensi venettä.

Naruissa roikkuminen alkoi käydä voimille. Vielä kaksi kassia ja homma on selvä ajatteli kalastaja, juuri kun hänen tuurinsa petti. Voimakas aalto nosti veneen perän ylös niin että keulassa mereen kurkottava kalastaja heilahti veteen.

Perkele, saappaista on päästävä eroon oli ensimmäinen ajatus jonka putomisensa jälkeen pinnalle päässyt kalastaja tajusi.

Jumalauta, missä on vene oli seuraava. Mutta vene oli jo kaukana, sillä perän paiskautuessa alas aallon harjalta vaihde naksahti päälle ja vene pakeni horisonttiin jättäen hänet siihen.

Näin tässä sitten kävi ajatteli kalastaja täysin rauhallisena.  Apua on turha huutaa. Näin kaukana ei koskaan liiku ketään. Tähän jäin, voihan vittu. Kylmyys pureutui sadeasun alle ja paniikki yritti ottaa ohjat. Kalastaja huomasi puristavansa yhä nailonköyttä. Hän sai ajatuksen. Ehkäpä rysän paulat kannattelisivat häntä. Jospa joku kuitenkin tulisi.

Rysän paulat kyllä kannattelivat kyllä mutta lämpöä niistä ei hohkannut. Kylmyys teki tehtävänsä. Tajunta ja sen

myötä päättäväisyys alkoivat kadota. Rauhallisesti noutaja irroitti ahavoituneet kätensä nailonista ja antoi ruumiinsa vajota syvyyksiin.

 

18.3.2014

 

Oltiin partiossa

Käytiin eräretkillä Länsi-Teiskossa Kotkannokassa. Se oli Rosenlewiltä saatu leirikäyttöön se niemi hiekkasärkkineen.

Hönöteltiin siellä sitten viikonloppuja, muka partiolaiset.

Naapurissa oli pari tilaa, joista toisessa kanatarha. Helppohan se on arvata että ruvettiin käymään kanvarkaissa.

Eniten juovuksissa olijat tietysti kärkimiehiks ja höystäjät ja jämääjät jäi kämpille. Penan kanssa me yleensä kanat haettiin. Kerran tuotiin posliinisia munitusmuniakin.

Jäätiin me siitä kiinni, tai ei me vaan se toinen porukka. Siihen se sitten loppu sekin hauska. Alettiin pyöriin Marianpuistossa ja Nallepuistossa keppanakassiemme kanssa.

 

18.3.2014

 

Ryhmäpaineet

 

Huhut oli alkaneet jo ensimmäisenä työpäivänä. Iso yhteinen perhe alkoi heti voida pahoin. Ensimäisestä työpäivästä lähtien myös kyräily alkoi.

 

Eija oli kaappijuoppo. Kodinhoitaja joka joi salaa. Sanottiin että se yritti peitellä huonoa itsetuntoaan. Elämä oli kolhinut sitä pahoin ja Eija heijasti kaiken sen tapaansa käsitellä asioita. Aviomies oli jättänyt hänet hedelmättömyyden vuoksi.

 

Irinasta kerrottiin, että se oli mehiläiskuningatar. Aamulla  töihin toi Heikki ja iltapäivällä töistä haki Teuvo. Kova elämä, avioero ja yksinhuoltajuus olivat kasvattaneet Irinasta selviytyjän. Se laittoi miehet maksamaan  kohtelustaan. Kerrottiin, että Irinakin joi paljon. Se toivoi koko ajan että kohdalle sattuisi se oikea.

 

Tuula oli sairaanhoitaja joka oli aikuiskouluttanut itsensä. Johtajuuteen tarvittavaa työkokemusta ei Tuulalla ollut. Tuula oli väsynyt, omaa äitiään kaikki vapaansa hoitava alkoholisti. Oma elttaantunut elämä ei Tuulaa  kiinnostanut, siksi se joi kaikki vapaapäivänsä.

 

Heini oli lahkolainen, juuri sairaanhoitajaksi valmistunut nyrkin ja hellan välissä elävä pelokas nainen. Tuulan ja Heinin yhteistyö ei sujunut siksi, että Heini oli absolutisti ja Tuula holtiton juoppo.

 

Sinikka oli katkeroitunut miehekkäitä vaatteita käyttävä nainen. Miehen tulot takasivat toimeentulon, mutta rouva halusi vielä harrastaa jotain. Sinikka oli karkeakielinen, omaistenkin olivat kiinnittäneen huomiota kiroiluun. Sinikkaa vaivasi paha ummetus ja haitaksi kehittynyt muistihäiriö.

 

Naiset tappelivat jatkuvasti, se kyllästytti. Hän tiesi omat virheensä, oli hiljaa ja yritti pysyä irti paskanpuhumisesta. Hän tiesi että koko homma oli hakoteillä, sillä naisten moraali ja hoitotyön etiikka olivat hukassa.

 

Hän hakeutuisi tästä paskasta eroon. Oman minuuden ja arvokkuuden säilyttäminen on tärkeämpää kuin kiipiöiden kanssa taiteilu.

 

 

17.3.2014

 

LENKKI

Pyynikki oli kauneimmillaan. Toukokuun alun herkkä nuppuisuus oli vaihtunut kesäksi. Luonto oli herännyt ja hän nautti sen monimuotoi -suudesta - tuoksuista, äänistä, kaikesta. Kaikki oli niin kiehtovaa että hän unohti itsensä ja huolensa kävellessään jokapäiväistä lenkkiään koiransa kanssa.

 Koira touhusi omiaan jonkin matkaa hänen edellään, mutta pysähtyi odottamaan välimatkan venyessä liian pitkäksi. Se pukkasi häntä märällä kuonollaan kun hän saavutti sen. Koira oli linkki hänen ja todellisuuden välillä. Sekarotuinen rakki paljon vartijana, hän ajatteli.

Rantaan oli rakennettu tie jota myös pyöräilijät saivat käyttää. Turhan komeasti tehty, sillä polkukin riitäisi hänelle.  Lapset koiraa olivat aikanaan halunneet, mutta hänelle se sitten oli jäänyt.

 

Lapset olivat hänelle ylpeyden aihe. Ainoa mitä köyhälle miehelle sallittiin. Hän muisteli miten toiset olivat ivanneet häntä, kun hän nuorena isänä oli vaunuja työnnellyt. Siellä ne ikipojat edelleenkin nojailivat isiensä autoihin Siilinkarin edessä ja hallitsivat katukuvaa. Hän halveksi heitä kaikkia, rotareita, leijonia, vapaamuurareita ja nousukkaita jotka oman taustansa unohtaen uhrasivat itsensä perseitä nuollen.

 

Hän ei voinut sietää ajatusta näennäisestä toveruudesta ja keskinäiseen kehumiseen perustuvasta ystävyydestä jollaisella nuo kultalusikka suussa syntyneet keskinkertaisuudet toisiaan tyydyttivät. - Hyi saatana, hän puuskahti ajatuksilleen.

 

Puskan juurelle oli ajettu haketta, koira kyyristyi paskahädälleen, samassa hän kuuli takaansa äänen, joka sanoi.

    - Korjaa paska pois, kuulitko, korjaa paska pois, kaupungin ohjesääntö sanoo että paskat on korjattava ja hävitettävä.

    Hän pyörähti ympäri ja näki sinisessä tuulipuvussaan, sinitukkaisen pyylevän naisen joka pulleaa sormeaan heristäen käveli häntä kohden. Sinisenä, sinisessä permanentissaan kohti taapertava nainen näytti kuin suurelta siniseltä satueläimeltä. Sellaiselta joita hän lasten ollessa pieniä oli nähnyt kymmeniä kertoja telvisiossa.

     Hänen rauhansa oli mennyt, hän huokaisi hiljaa mutta ei alistuen päättäen samalla korjata paskat pois kuleksimasta.

     Hän näki koppavassa naisessa kaiken sen keskiluokkaisen jota hän oli oppinut elämänsä aikana vihaamaan. Tuo nainen oli osake Hervannassa, siirtolapuutarhamökki Raholassa, uusi Lada, ammattiyhdistystoiminta, rahan ja tylsyyden tuoma seestyneisyys. Kotona sillä oli ikävystyttävä seniili aviomies joka pelasi kyllä mutta kohtuudella. Kaiken turhan ja epäoleellisen hän näki tuossa olennossa joka tuli kohti, ikäänkuin sillä olisi siihen oikeus.

 

    Hän otti muovikassin taskustaan ja käveli naista vastaan. Vasta noin tunnin kulttua, sitten kun ohikulkioiden hälyyttämä poliisipartio saapui paikalle, hän riuhtaisi pussin kasvoiltaan tummansiniseksi muuttuneen ahdistelijansa päästä. 

 

15.3.2014

 

Ratinan Heltsarit

Ratinassa pyöri 70-luvulla jätkiä moottoripyörien kanssa. Mattilan Pena ja muut.

Ei ollu ikää eikä rahaakaan omaan pyörään mutta siellä oli mukava pyöriä, ei tarvinnut olla yksin.Olin vähän sellainen narri joka pyöri siellä isompien ja vanhempien jätkien seassa. Oli siellä likkojakin ja kaikki nykyduudsonien temput tuli tehtyä ilmatteeks ja tuplana että olis huomattu. Matsu ja Tutsa ajoi MC Coronassa. Tutsalla oli seksikäs ryhti sen Hondan 750 cc fourin satulassa. Kai sen joku muukin huomas, no Tutsa oli cool, Matsu ei niinkään, vaikka Matsu multa lopulta poikuuden vei.

 Penalla oli auto, se ajeli veljensä Otson ajokortilla ja me ruvettiin käymään Hiljansillassa kahvilla. Coronan jätkät kävi siellä kanssa.

Yhtäkkiä oltiin sitten Coronan majalla ja voltit alko suureneen ja leikki kovenee. Siitä myöhemmin